Bayer Leverkusenin keskikenttäpelaaja Kevin Kampl on ilmoittanut tahtovansa jättää nykyisen seuransa, jotta voi lähteä RB Leipzigin riveihin, kertoo Kicker.

Kamplin tiedetään tahtoneen vaihtaa seuraa jo pidemmän aikaa. Aiemmin kesällä Kamplin uskottiin olevan lähdössä Kiinan Superliigaan. Siirto jäi kuitenkin tapahtumatta.

Liverpoolin kerrottiin tänään hankkineen uusi keskikenttäpelaaja Leipzigista. Naby Keita siirtyy valioliigaseuraan ensi kesänä.

Lähteen mukaan Kampl tahtoo ehdottomasti ja nimenomaisesti Leipzigiin. Vastaavasti Leipzigin kerrotaan olevan valmis vastaanottamaan 26-vuotias slovenialainen vahvuuteensa. Leverkusenin kantaa asiaan ei toistaiseksi tiedetä.

Lähde arvioi Kamplin siirtohinnaksi noin 15 miljoonaa euroa. Leipzig myi viime viikolla Oliver Burken West Bromiin samaisella summalla.

Leipzig kipusi viime kaudella Bundesliigassa toiselle sijalle.