Lähde: Paulinhon hankinta oli viimeinen niitti – Barcelonan oma kasvatti haluaa lähteä
Kuva: Getty Images
Barcelonan espanjalaisen keskikenttäpelaajan Sergi Roberton kärsivällisyys on loppumassa, kertoo Sport.
Roberto, 25, on useana kautena jo koputellut edustusjoukkueen ovia, mutta hänelle ei ole löytynyt vakituista paikkaa Barcelonan kokoonpanossa. Viime kauden lopulla Robertolle löytyi paikka avauskokoonpanosta useastikin, mutta Ernesto Valverden tultua seuran päävalmentajaksi Roberto on kesän peleissä pudonnut jälleen vaihtomiehen rooliin.
Barca-kasvattia on monena vuonna kosiskeltu jo muualle, mutta hän on päättänyt taistella peliajasta rakastamassaan suurseurassa. Roberto koki kuitenkin kovan kolauksen, kun Barcelona tiedotti tällä viikolla hankkineensa brasilialaisen keskikenttäpelaajan Paulinhon riveihinsä 40 miljoonalla eurolla.
Sportin mukaan Roberto ei koe, että Barcelona luottaisi häneen tarpeeksi antaakseen hänelle peliaikaa, minkä vuoksi seura hankki Paulinhon hänen pelipaikalleen.
Roberto on saanut tarjouksia Italiasta Juventukselta ja AC Milanilta, mutta hän on Sportin tietojen mukaan kiinnostuneempi suuntamaan Englantiin, jossa Valioliigan jätit Chelsea ja Manchester United odottavat jo häntä.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon