Bayern München vahvisti: Carlo Ancelotti ei jatka joukkueen päävalmentajana
Kuva: Getty Images
Bayern München on vapauttanut seuran edustusjoukkueen päävalmentajan Carlo Ancelottin ja hänen italialaisen valmennustiiminsä tehtävistään.
Ancelottin viimeiseksi otteluksi jäi keskiviikkoinen 0-3-tappio Paris Saint-Germainille Mestarien liigan lohkovaiheessa. Tämän kauden Bundesliigassa Bayern on voittanut neljä peliä, hävinnyt yhden ja pelannut yhden tasan.
Viime vuoden kesänä Münchenin suurseuraan siirtynyt italialaisvalmentaja voitti Bayernin kanssa Saksan mestaruuden ensimmäisellä kaudellaan. Ancelottin voitti Bayernin kanssa myös kaksi Saksan Supercupia.
– Joukkueen peliesitykset eivät ole kauden alusta saakka vastanneet odotuksiamme. Ottelu Pariisissa osoitti meille selvästi, että meidän on ryhdyttävä toimenpiteisiin, kertoo Bayernin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge seuran tiedotteessa.
– Minä ja (urheilujohtaja) Hasan Salihamidzic kävimme tänään avoimen ja rehellisen keskustelun Carlon (Ancelotti) kanssa ja kerroimme hänelle päätöksestämme.
– Haluan kiittää Carloa yhteistyöstä ja olen pahoillani siitä, mihin tilanne eteni. Carlo on minun ystäväni ja tulee ystävänä säilymään. Meidän oli silti tehtävä ammattimainen päätös Bayern Münchenin eduksi.
– Nyt odotan joukkueelta positiivista kehitystä ja absoluuttista halua työskennellä, jotta pääsemme tälle kaudelle asettamiimme tavoitteisiin.
Väliaikaisesti ohjat Bayernin edustusmiehistöstä ottaa apuvalmentaja Willy Sagnol, joka on ensimmäistä kertaa joukkueen peräsimessä lauantaina Bundesliigan ottelussa Hertha Berliniä vastaan.
Saksalaislehti Sport Bild povaa Ancelottin vakituiseksi korvaajaksi Borussia Dortmundin entistä päävalmentajaa Thomas Tuchelia, joka on ollut ilman seuraa viime keväästä lähtien.
Voit lukea toimittajamme mietteitä Bayern Münchenin tilanteesta tästä. (Huom. artikkeli kirjoitettu ja julkaistu ennen tietoa Ancelottin potkuista.)
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”