Kommentti: Edinson Cavani ei ole lähdössä – PSG:ssä rauhanneuvottelut käynnissä
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain päätti ottaa ohjat käsiinsä ja ratkaista tähtihyökkääjiensä Neymarin ja Edinson Cavanin kiistan.
Neymar, 25, ja Cavani, 30, ovat olleet viikonlopun jälkeen isosti esillä ympäri maailman. Kaikki sai alkunsa sunnuntaina pelatussa Lyon-ottelussa, kun kaksikko kinasteli kentällä siitä, kumpi saa vetää rangaistuspotkun.
Seuran viime vuoden maalikuningas Cavani piti pintansa ja asettui vetämään rangaistuspotkua, jossa hän epäonnistui. PSG voitti kuitenkin ottelun 2-0.
L’Equipen mukaan kaksikko jatkoi välienselvittelyään vielä ottelun jälkeen pukukopissa. Tilanne oli lehden mukaan yltyä jopa fyysiseksi mittelöksi, kunnes joukkueen kapteeni Thiago Silva erotti riitapukarit toisistaan. Cavani oli kuitenkin saanut tarpeekseen ja päätti poistua stadionilta vain 20 minuuttia pelin päättymisen jälkeen.
Myöhemmin uruguaylaishyökkääjä kiisti, että hän ja brassitähti Neymar olisivat olleet tukkanuottasilla ottelun jälkeen.
PSG:n päävalmentaja Unai Emery kertoi ottelun jälkeen, että toivoo tähtipelaajiensa selvittävän asian keskenään.
Hän lisäsi kuitenkin, että jos kaksikko ei siihen pysty, on seuran puututtava asiaan. Ja näin on RMC:n mukaan tapahtunut.
Ranskalaislehti kertoo, että PSG:n puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifi tapasi Neymarin ja Cavanin maanantaina, koska hän oli huolestunut joukkueen ryhmähengestä. Marcan mukaan pariisilaisseurassa on päätetty, että rangaistuspotkut ampuu jatkossakin Cavani, ainakin ensisijaisesti.
Villeimpien huhujen mukaan Neymar oli jo vaatimassa Cavanin myymistä ja lakannut seuraamasta uruguaylaistähteä sosiaalisessa mediassa. Jos siirtohuhuissa olisi perää, valtaisi Cavanin ”myynti-ilmoitus” suurimpien ranskalaislehtien etusivut seuraavien viikkojen ajaksi.
Myös Emeryn ja urheilutoimenjohtaja Antero Henriquen on määrä tavata Al-Khelaifi keskiviikkona. Neuvotteluissa tuskin on kyse 49 maalia viime kaudella ampuneen Cavanin myymisestä.
L’Equipe spekuloi myös, että superhyökkääjien kiistassa saattoi olla yksinkertaisesti kyse rahasta.
Cavanilla on sopimuksessaan ehto, jonka mukaan hän saa yhden miljoonan euron bonuksen kauden päätteeksi, jos hän on joukkueensa paras maalintekijä. Neymarin sopimuksen ehdoista ei ole varmaa tietoa, mutta ei olisi päätöntä olettaa, että maailman kalleimman jalkapalloilijan kontrahdista jonkinlainen vastaava kohta löytyisi.
Neymarilla on maaleja kasassa viisi, Cavanilla yhdeksän.
Oli totuus superdiivojen pilkkukiistan takana mikä tahansa, on Pariisissa kaikki hyvin. PSG johtaa Ranskan pääsarjaa puhtaalla pelillä. Se on ottanut kuudesta pelistä kuusi voittoa, ja joukkueen maaliero on 18 pykälää plussan puolella.
Isot egot tulevat aina kolisemaan yhteen + PSG:n avauskokoonpanossa on joka viikko 11 maailmanluokan pelaajaa = Pieniltä nahinoilta ei voi välttyä.
Neymarin ja Cavanin ei ole pakko olla parhaimpia ystäviä. He ovat kuitenkin ammattilaisia, jotka elävät tunteella mukana jokaisessa harjoituksessa ja pelissä, mikä näkyy välillä lapsellisena käytöksenä ja ilmeisesti välillä myös hullunkurisina siirtohuhuina. He ovat myös yksilöitä, joiden pupillit laajenevat maalipaikan ilmaantuessa eteen. Sen takia he ovat supertähtiä ja erittäin arvostettuja osaajia ammatissaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen