Onko Lukas Hradeckylle löytynyt haastaja maajoukkueeseen? – ”Bundes-Luke on aika kova kassari”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen maalivahdin Jesse Jorosen ura lähti aivan uudella tavalla lentoon, kun hän siirtyi heinäkuussa Tanskan Superliigan AC Horsensiin kahdeksan Fulhamissa vietetyn vuoden jälkeen.
Joronen, 24, on pelannut uuden joukkueensa riveissä vasta kuusi sarjaottelua, mutta isompien seurojen kiinnostuksesta on liikkunut jo huhuja.
Suomalaisvahdille tärkeintä oli säännöllinen peliaika, ja sitä Horsens oli valmis tarjoamaan. Sopimus tanskalaisseuran kanssa syntyi vain viidessä päivässä.
– Tanskan liiga on erittäin hyvätasoinen, ja sain mahdollisuuden mennä sinne ja pelata paljon. AC Horsensin päävalmentaja Bo Henriksen soitti mulle ja sano, et ”me halutaan, että sä tuut pelaamaan”. Se vakuutti mut siitä, että se on hyvä paikka tulla. Mä en nähnyt mitään ongelmaa siinä, halusin nimenomaan mennä vaan ja nauttia jalkapallosta eli pelaa, kertoo Joronen SporttiTV:n haastattelussa.
Joronen on parhaillaan Suomen maajoukkueen mukana Albaniassa, jossa Huuhkajat kohtaa tiistai-iltana MM-karsintaottelussa Kosovon. Suomen maalia vartioi ottelussa todennäköisesti Eintracht Frankfurtin Lukas Hradecky.
Tulevaisuudessa Joronen haluaa kilpailla Suomen ykköstorjujan paikasta.
– On aina kunnia-asia edustaa maajoukkuetta. Jossain vaiheessa, kunhan pääsen eteenpäin sarjatasolla ja näin edespäin, niin pystyy kilpailemaan ja kirittämään ”Lukea” myöskin. Totta kai se on tavoitteena, mut siihen on vielä vähän aikaa matkaa. ”Bundes-Luke” on kuitenkin aika kova kassari. Siihen menee vielä hetki, mut toivottavasti pian.
Voit katsoa Jorosen haastattelun kokonaisuudessaan yllä olevasta videosta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta