Erkka V. Lehtola ylpeänä alle 17-vuotiaiden maajoukkueestaan – ”Melkein herkistyy”

Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue voitti EM-alkukarsintalohkonsa ja eteni jatkokarsintaan.
Joukkueen päävalmentaja Erkka V. Lehtola oli ylpeä pelaajistaan ja piti viimeistä ottelua Färsaaria vastaan kypsänä pelaamisena.
– Pojat tiesivät, että pelataan lohkovoitosta eli ei ihan helppo paikka pelata. Nuorten miesten peliksi aika kypsää pelaamista pitkät tovit. Toki sekaan mahtui myös sekoiluvaiheita ja yksittäisiä suorituksia, mutta aika kypsä esitys.
Nuoret miehet lähtivät alkukarsintaan heikoista lähtökohdista. Ennen karsintaa pelatussa Toto Cupissa Itävallassa joukkue päästi kolmessa ottelussa 11 maalia ja sai aikaiseksi vain yhden osuman.
– On ollut aika tiukka vuosi oikeasti, Lehtola sanoo selvästi herkistyen.
– Melkein herkistyy kun ajattelee niitä paikkoja missä ollaan oltu. Paljon saatu selkään välillä. On ollut laskuja ja nousuja ja uitu välillä syvissä vesissä.
Päävalmentaja ottaa esimerkiksi Itävallan Toto Cupissa Sveitsille kärsityn 6-0-tappion.
– Ne pitää nähdä mahdollisuuksina ja oppimisen ituina, joihin pitää pystyä tarttumaan. Tässä on fiksu ryhmä aikuisia, Lehtola toteaa valmentamastaan joukkueesta.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- CdS: Uutta valmentajaa etsivä Napoli-pomo otti yhteyttä Italian A-maajoukkueluotsiin
- Christophe Galtier saamassa potkut PSG:stä – FM: PSG aloittaa neuvottelut huippuvalmentajan kanssa
- Riittääkö Paulo Dybalalle yksi kausi AS Romassa? Uudet osoitevaihtoehdot tiedossa
- Niin siinä kävi: Karim Benzema siirto tähän seuraan käytännössä vahvistui
- Eden Hazardin urakehitys hämmentää – pöydällä karu vaihtoehto
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Niin siinä kävi: Karim Benzema siirto tähän seuraan käytännössä vahvistui
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää
- Eden Hazardin urakehitys hämmentää – pöydällä karu vaihtoehto
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Riittääkö Paulo Dybalalle yksi kausi AS Romassa? Uudet osoitevaihtoehdot tiedossa
- Christophe Galtier saamassa potkut PSG:stä – FM: PSG aloittaa neuvottelut huippuvalmentajan kanssa
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”