Järkyttynyt Gerard Pique kyynelissä: ”Voin vetäytyä Espanjan maajoukkueesta”
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan kasvatti ja puolustaja Gerard Pique oli sunnuntaina keskellä tunnemyrskyä.
Pique ja Barcelona nappasivat jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa Espanjan La Ligassa kaatamalla Las Palmasin 3-0-kotikentällään Camp Noulla.
Ottelu päätettiin kuitenkin pelata suljettujen ovien takana.
Katalonian aluehallituksen järjestämä itsenäisyyskansanäänestys on aiheuttanut levottomuuksia Barcelonassa, kun poliisi on yrittänyt estää katalonialaisia äänestämästä. Satoja ihmisiä on loukkaantunut Espanjan keskushallinnon poliisin ja äänestämään pyrkineiden yhteenotoissa. Espanjan hallitus pitää Katalonian itsenäisyysäänestystä laittomana.
La Liga ei suostunut siirtämään ottelua myöhemmälle ajankohdalle ja uhkasi Barcelonaa pistemenetyksellä, jos seura ei suostuisi pelaamaan.
Barcelonassa syntynyt ja valtaosan urastaan siellä viettänyt Pique ei ole koskaan peitellyt sitä, että hän on itsenäisen Katalonian puolestapuhuja.
Hän tiedostaa kuitenkin, että hänen näkemyksensä saattavat poiketa monien hänen kanssa- ja vastapelaajien mielipiteistä. Tämä näkyi myös sunnuntaina, kun Las Palmas oli painattanut pelipaitoihinsa Espanjan lipun tukeakseen yhtenäistä Espanjaa.
Pique on urallaan saanut kritiikkiä siitä, että hän pelaa Espanjan maajoukkueessa, vaikka kannattaakin Katalonian itsenäistymistä. Hänen on määrä liittyä maajoukkueen mukaan myös ensi viikolla, kun Espanja pelaa MM-karsintaotteluissa Albaniaa (6.10) ja Israelia (9.10) vastaan.
– Uskon, että voin jatkaa pelaamista Espanjan maajoukkueessa, koska uskon, että Espanjassa on monia, monia ihmisiä, jotka eivät voi hyväksyä tänään nähtyjä tekoja ja jotka uskovat demokratiaan, sanoi Pique järkyttyneenä päivän tapahtumista Daily Mailin mukaan.
Vuonna 2009 debyyttinsä Espanjan maajoukkueessa tehnyt Pique lupasi kuitenkin, että hän voi vetäytyä pois maajoukkueen edustustehtävistä, jos hänen mielipiteensä tai läsnäolonsa aiheuttavat hankaluuksia joukkueelle.
– Jos joku johtajista tai Espanjan jalkapalloliitto on sitä mieltä, että minä saatan olla ongelma tai että tulen ärsyttämään maajoukkuetta, niin olen valmis astumaan sivuun.
– Espanjan joukkueessa pelaamisessa ei ole kyse mistään isänmaallisuuskilpailusta. Siellä (maajoukkueessa) on pelaajia, jotka eivät ole syntyneet Espanjassa mutta ovat antaneet kaikkensa, kun he ovat edustaneet maajoukkuetta. Siinä on kyse kaikkensa antamisesta, ja niin minä olen aina tehnyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä