Lohkovoittajana vakuuttavasti suoraan MM-kisoihin – silti valmentajalle kenkää karsintojen päätteeksi
Kuva: Getty Images
Uutta tulemista tekevä Serbia selvitti tiensä ensi kesän MM-turnaukseen voitettuaan oman karsintalohkonsa. Serbian ainoa tappio karsinnoissa tuli lokakuussa vieraskentällä Itävaltaa vastaan. Se kuitenkin jätti karsinnoissa taakseen viime vuoden EM-kisoissa mukana olleet Irlannin, Walesin ja Itävallan, ja palasi arvokisoihin ensi kerran sitten vuoden 2010.
Olisi voinut kuvitella, että Serbian lohkovoittoon luotsannut päävalmentaja Slavoljub Muslin olisi jonkinlainen kansallissankari. Ilmeisesti ei ole, sillä Serbian jalkapalloliitto päätti maanantaina erottaa 64-vuotiaan Muslinin tehtävästään.
– FSS (Serbian jalkapalloliitto) on päättänyt yhteisymmärryksessä Muslinin kanssa päättää hänen työsopimuksensa. Hänen kakkosvalmentajansa Mladen Krstajic hoitaa valmentajan tehtävää, kunnes uusi päävalmentaja on nimitetty, maan palloliiton tiedotteessa todettiin BBC:n mukaan.
Aiemmin muun muassa Bordeaux’ta, Belgradin Punaista Tähteä ja venäläisiä Spartak Moskovaa ja Krasnodaria valmentanut Muslin otti Serbian päävalmentajan tehtävät hoitaakseen toukokuussa 2016.
OFFICIAL: The Serbian national team have confirmed that they have parted ways with head coach Slavoljub Muslin.
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
