Euroopan suurseurat kamppailevat Bundesliiga-lupauksesta – sopimus päättymässä kesällä
Schalke joutuu tekemään kaikkensa pitääkseen seuran kultakimpaleen, 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan Max Meyerin Gelsenkirchenissä.
Saksalaislehti Bild kertoo, että nyt myös Arsenal on iskenyt silmänsä Meyeriin, jonka sopimus Schalken kanssa on päättymässä kuluvan kauden jälkeen. Hän on ollut yhdistettynä myös Bayern Müncheniin ja Liverpooliin.
Aiemmin tällä kaudella Saksassa liikkui huhuja, joiden mukaan Meyer olisi jo päässyt sopimuksesta yhteisymmärrykseen Bayernin kanssa, mutta Schalke kiisti väitteet.
Schalke haluaisi luonnollisesti myös itse tarjota Meyerille uuden sopimuksen, jotta hän ei siirtyisi kesällä muualle ilmaiseksi.
Meyer on esiintynyt tällä kaudella Bundesliigassa 19 ottelussa, mutta maalitili hänellä on yhä avaamatta.
Hän siirtyi Schalken organisaatioon vuonna 2009 Duisburgista, minkä jälkeen hän on edustanut Saksan maajoukkuetta jokaisessa ikäluokassa.
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan