Villarrealin topparia epäillään murhan yrityksestä – oli tänään oikeuden kuultavana
Villarrealin toppari Rubén Semedo aiheuttaa seuralleen harmaita hiuksia. Uutisoimme aiemmin viikolla, että miestä on epäilty väkivaltaisesta uhkailusta, ryöstöstä sekä vapaudenriistosta.
Tänään BBC uutisoi, että Semedo on ollut Espanjan oikeusistuimessa kuultavana. Semedo on oikeudessa syytettynä murhan yrityksestä. BBC tähdentää, että aiemmin mainittujen syytteiden ohella portugalilaista epäillään myös aseen laittomasta hallussapidosta.
Semedon agentti Catio Balde kertoi portugalilaiselle tv-kanava TSF:lle, että Semedo on kiistänyt kaikki häntä vastaan nostetut syytteet. Semedoon liittyvässä tapauksessa ei ole ollut yhtäkään kuolonuhria.
Semedo on pelannut Villarrealin riveissä viidesti. Viimeksi hän oli kentällä 10.12. kun seura hävisi Barcelonalle lukemin 2-0.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen