FC Inter -luotsi Piccareta povaa tiukkaa välieräkamppailua: ”Edessä vaarallinen ottelu”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter pelaa tänään tiistaina Suomen Cupin välierässä kolmen vuoden tuon jälkeen, kun se kohtaa vieraskentällä Ekenäs IF:n. Ottelu alkaa Tammisaaren Keskuskentällä kello 18.30.
Ottelu piti pelata alun perin maanantaina, mutta Etelä-Suomeen yli kymmenen senttiä lunta tuonut myräkkä pakotti siirtämään ottelun vuorokaudella eteenpäin. Inter varmisti paikan välierässä voittomalla torstaina kotikentällä Ilveksen puhtaasti 2-0. EIF näytti omaa osaamistaan kaatamalla kotikentällä Hakan niukasti 2-1.
Inter ja EIF pelasivat samassa Suomen Cupin alkulohkossa. Tammikuussa pelatussa keskinäisessä ottelussa Inter oli parempi ja voitti 3-0. Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta muistuttaa kuitenkin, että tuohon otteluun on turha palata.
– Edessä on vaarallinen ottelu meille. Jos kuvittelemme, että EIF on sama joukkue, jonka kohtasimme tammikuussa lohkovaiheen avausottelussa, olemme väärillä jäljillä, korostaa Piccareta seuran sivuilla.
Piccareta antaa tunnustusta sensaatiomaisesti itsensä välieriin pelanneelle kotijoukkueelle.
– He ovat muuttuneet paljon, eikä heidän pelaaminen välierässä ole sattumaa. Tämän lisäksi heillä on takanaan fanaattinen kotiyleisö.
– Meillä on otteluun selkeä päämäärä ja meidän pitää saavuttaa se näyttämällä samaa tekemisen laatua, mitkä ovat tuoneet tähän pisteeseen. Nämä ovat yhtenäisyys, joukkuepelaaminen, taistelutahto ja organisoitu pelaaminen. Nämä pitää näkyä meidän pelaamisessa kerta toisensa jälkeen.
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa