Johan Cruijff saa Ajaxilta ansaitsemansa kunnianosoituksen – logo julki syntymäpäivänä
Yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, hollantilainen Johan Cruijff saa Amsterdamin Ajaxilta hyvin ansaitsemansa kunnianosoituksen. Ajax tiedottaa kotisivuillaan, että sen kotistadion Amsterdam ArenA tullaan uudelleennimeämään Johan Cruijff ArenAksi.
Uusi nimi otetaan virallisesti käyttöön kauden 2018-2019 alkajaisiksi. Stadionin uusi logo julkistetaan 25. huhtikuuta – päivänä, jolloin Cruijff olisi täyttänyt 71 vuotta. Epävirallisesti nimeä on käytetty stadionista jo tämän päivän aikana.
– Johan Cruijff on paras Ajaxin kasvattama jalkapalloilija koskaan. Hänen ansiostaan Ajax tunnetaan niin koti- kuin ulkomaillakin. Siksi stadion nimetään hänen mukaansa, Ajaxissa pitkään maalia vartioinut Edwin van der Sar perustelee.
Cruijff voitti Ajaxissa kolme kertaa Euroopan Cupin ja kahdeksan hollanninmestaruutta. Ajaxin valmentajana hän johdatti seuran Cup-voittajien cupin voittajaksi. Kolme Ballon d’Oria voittaneen Cruijffin pelinumero on poistettu Ajaxissa käytöstä.
Myös Barcelonassa sekä pelaajana että valmentajana menestystä niittänyt Cruijff menehtyi keuhkosyöpään 24.3.2016.
LUE MYÖS:
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun