Max Meyer lähtee Schalkesta ovet paukkuen: ”Se oli hävytöntä, ja tuntui minusta kiusaamiselta”
Bundesliigan kakkosena oleva Schalke ilmoitti viime viikonloppuna, että 22-vuotias Saksan maajoukkuemies Max Meyer tulee jättämään seuran tuleva kesänä. Meyerin sopimus päättyy tähän kauteen, joten hän pääsee siirtymään uuteen seuraansa siirtokorvauksetta.
– Suhtaudumme tilanteeseen hyvin ammattimaisesti. Kummaltakaan osapuolelta ei ole kuulunut eikä kuulu ainuttakaan pahaa sanaa, Schalken urheilujohtaja Christian Heidel kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Heidel kuitenkin erehtyi, sillä Meyer on purkanut tuntemuksiaan Bildille antamassaan haastattelussa. Meyer on tyytymätön kohteluunsa seurassa ja syyttää Schalkea jopa kiusaamisesta.
– Kyse ei ollut kohdallani koskaan rahasta, sillä siinä tapauksessa olisin hyväksynyt Schalken toisen, parannellun sopimustarjouksen. Siksi minusta oli hävytöntä, että (Schalken johtokunnan puheenjohtaja) Clemens Tönnies esitti asian televisiossa niin, että minua kiinnostaisi vain raha, Meyer kertoi Bildille.
– En yksinkertaisesti vain halunnut enää jäädä Schalkeen ja työskennellä herra Heidelin alaisuudessa. Siitä tässä on kyse! Viime aikoina kaikki on tuntunut minusta kuin kiusaamiselta.
Clemens Tönnies oli kuvaillut Meyerin ja Bayern Müncheniin ilmaissiirrolla siirtyvän Leon Goretzkan Schalkesta lähtöjä Skyn haastattelussa näin:
– Rahan vetovoima painoi enemmän kuin tunteet. Sellaisia pelaajia, jotka pysyvät ikuisesti yhdessä seurassa, ei ole enää montaa.
Väitetty loukkaantuminen pelkkä tekosyy?
Neljä A-maaottelua pelannut Meyer jatkoi purkaustaan Schalkea kohtaan varsin suorin sanankääntein.
– Minun näkökulmastani tilanne oli niin, että herra Heidel sanoi minulle jo ensimmäisenä päivänä, että saisin lähteä. Millään aiemmalla ei ollut mitään väliä. Eikä varsinkaan maajoukkueella.
[readmore from=Meyer-Max]
– Sitten hän sanoi vielä, etten pelaisi enää juurikaan. En ollut enää toivottu henkilö seurassa. Minut pitäisi myydä. Kun en innostunut siitä, minun pitäisi tehdä jatkosopimus. Sitä en tehnyt. Sitten valmentaja (Domenico) Tedesco sanoi, ettei minun kannata toivoa saavani peliaikaa, Meyer paljastaa.
Lauantain Mönchengladbach-ottelun kokoonpanossa Meyer ei ollut. Schalkesta kerrottiin poissaolon johtuneen jalkavammasta, mutta Meyer itse kiisti pelin jälkeen olleensa loukkaantunut.
– Sain keskiviikon harjoituksissa pienen tärskyn, mutta sanoin jo samana iltana lääkärille, että pystyn harjoittelemaan. En ollut loukkaantunut ja sanoin sen myös torstaina valmentajalle.
Transfermarktin mukaan Schalke aikoo kommentoida Meyerin tuoreita lausuntoja vielä maanantain aikana.
Pysyykö Meyer sittenkin Bundesliigassa?
Meyeria on viety siirtohuhuissa vahvasti etenkin Arsenaliin, mutta myös Espanjan ja Italian suurseurojen uskotaan olevan miehestä kiinnostuneita. Kicker yhdisti kuitenkin sunnuntaina 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan Hoffenheimiin ja arvelee Meyerin saattavan vaihtaa seuraa Bundesliigan sisällä.
Kickerin huhulle pontta antaa se, että Meyer seurasi perjantaina ottelua Hoffenheim-Hannover paikan päällä Rhein-Neckar-Arenalla yhdessä agenttinsa Roger Wittmannin kanssa. Hoffenheimissa Meyerille olisi tarjolla hyökkäävämpi rooli kuin Schalkessa, sillä Hoffenheimin lainapelaaja Serge Gnabry palaa kauden jälkeen takaisin Bayern Müncheniin.
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan