RoPS jatkoi tänään vahvaa alkukauttaan nappaamalla kauden kuudennen voiton kärkikamppailussa KuPS:ia vastaan. 2-0-voitto piti rovaniemeläiset sarjan kärjessä.

Tulisessa kamppailussa jaettiin peräti kahdeksan varoitusta ja erityisesti yksi tilanne kuohutti.

Toisella puoliskolla KuPS:n Reuben Gabriel ajettiin toisella keltaisella kortilla ulos iskettyään kyynärpäällä isäntien Lucas Lingmania.

Kuopiolaisten päävalmentaja Jani Honkavaara hyväksyi erotuomarin päätöksen.

– Tätä tilannetta tuomari ei nähnyt, mutta kävi varmistamassa päätöksen linjamieheltä. Avustava tuomari oli varma päätöksestään kun sitä häneltä kysyin, Honkavaara totesi Lapin Kansalle.

RoPS:n ensimmäisten otteluiden suurin valtti on ollut pitävä puolustus. Joukkue on päästänyt tällä kaudella vain kolme maalia.

– Taisteluilme oli hyvä ja puolustimme niin kuin piti. Se vaati kakkospallojen voittamista, RoPS:n Eetu Muinonen summasi.