Veikkausliigan tähtipelaajalta suorat sanat pelitahdista: ”Kauheata kuraa – katsojathan siitä kärsivät”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa kevät on kiireistä aikaa. Pelejä saattaa kertyä jopa kolme viikon sisään, mikä näkyy väistämättä pelikentällä. VPS-kapteeni Sebastian Strandvall ei kierrellyt ongelman kanssa.
VPS nappasi maanantaina TPS:sta 1-0-vierasvoiton, mutta Strandvall ei ollut kovin tyytyväinen Vepsun pelaamisen tasoon. Yksi syy on kevään kovassa pelitahdissa.
– Kyllähän se pikkuhiljaa taas helpottaa. Lähinnä se harmitti silloin maanantaina, kun olisi halunnut pelata paljon paremmin, mutta ei vain jaksanut. Piti soveltaa sen mukaan ja pelata vähän kuin huonommin, melkein. Ei tuntunut, että saatiin kaikkea irti meidän joukkueesta. Se on tylsää. Katsojathan siitä kärsivät, kun pelin taso ei ole yhtä hyvää kuin se voisi olla, Strandvall sanoi Veikkausliigan nettisivuilla.
VPS pelasi kahdeksan päivän sisään kolme peliä, joista tuli kaksi voittoa ja yksi tappio. Saldo oli varsin hyvä. VPS:n pallonhallintaan perustuva pelitapa vaatii pelaajilta paljon ja väsymyksen myötä myös virheitä tulee helpommin.
– Onneksi toisen jakson alkuun saimme maalin. Sen jälkeen tuntui, että koko joukkue oli jo todella väsynyt siinä vaiheessa. Tietysti (syitä olivat) tämä pelitempo ja rytmi, mutta myös se, että peli oli nurmella emmekä olleet treenanneet nurmella sitä ennen, se ehkä vähän lisäsi sitä rasitusta, Strandvall totesi.
Seuraavaksi VPS kohtaa maanantaina FC Hongan ja pitkästä aikaa vaasalaisilla on kokonainen viikko aikaa valmistautua otteluun.
Strandvall kommentoi otteluruuhkaa myös Twitterin puolella heti TPS-voiton jälkeen.
– Mitähän muuta analyysiä pelistä voi antaa kuin että Veikkausliigassa pelataan liian monta peliä lyhyessä ajassa? Kauheeta kuraa, mutta onneksi vain pisteet ratkaisevat, Strandvall kiteytti.
Katso twiitti alta, jos et näe, voit lukea sen täältä.
Erittäin tärkeä voitto tänään. Mitähän muuta analyysiä pelistä voi antaa kuin että #Veikkausliiga:ssa pelataan liian monta peliä lyhyessä ajassa? Kauheeta kuraa, mutta onneksi vain pisteet ratkaisevat. Joukkueen taistelulle kuitenkin iso peukku! #vepsu #seuraaraitaa
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla