Lahden Kisapuiston jalkapallostadionhanke on ottanut edistysaskeleen.

Lahden kiinteistöpalvelu Spatium tiedotti torstaina, että uuden stadionin rakennuslupaa haetaan syksyllä.

Stadionille suunnitellaan tuoretta 2119 paikkaista pääkatsomoa, jonka lisäksi sivut kattaisivat noin 1700 paikkaa. Kokonaiskapasiteetti olisi 5499 paikkaa.

Lahden uudelle stadionille kaavaillaan myös valmiutta Eurooppa-liigan karsintapelejä varten.

– FC Lahden ja koko lahtelaisen jalkapallokansan puolesta on mahtavaa nähdä, että stadionprojekti viimein etenee vahvassa myötätuulessa. Mahdollisuus olisi myös saada Lahteen maaotteluita, joihin tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta, FC Lahden hallituksen jäsen Thomas Hood kommentoi seuran tiedotteessa.

– Stadionhanke on keskeisin seikka Kisapuiston kehittämisessä ja samalla merkittävin yksittäinen tekijä jalkapallon kehitykselle Lahdessa. Kaupungin ylivoimaisesti suurin laji tarvitsee toimitilat voidakseen hyvin.

Mikäli hanke etenee suunnitellusti, stadionin rakennus alkaisi ensi keväänä. Valmista olisi keväällä 2020.

Lähde: Lahden verkkosivut