Ruotsi menestyy ilman Zlatania – Mikael Forssell puolusti megatähteä: ”Ei hän ole mikään kävelijä ja tähti”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä Mikael Forssell nostaa hattua Ruotsin esityksille jalkapallon MM-kisoissa. Ruotsi kärsi alkulohkon toisessa ottelussa viime hetken 1-2-tappion Saksalle, mutta avausottelun 1-0-voitto Etelä-Koreasta ja erityisesti päätösottelun komea 3-0-voitto Meksikosta siivittivät Ruotsin lohkovoittajina neljännesvälieriin, Saksan jäädessä saman lohkon hännille. Komean uransa lopullisesti tänä keväänä päättänyt Forssell iloitsee sinikeltaisten komeasta menestyksestä MM-nurmilla.
– Aivan fantastista, sitähän me halutaan. Me suomalaiset aina manaamme, että Suomen fudis ei ole Ruotsin kanssa samalla tasolla. Samalla pitää ihailla ja nostaa hattua heille. Eihän tämä ole Suomelta pois. Meidän täytyy vaan jatkaa kehitystä ja edelleen ottaa sieltä vaikutteita ja ymmärrystä. Puhumattakaan sitten Islannista, mitä siellä ollaan tehty, Forssell kertoi Viafreen haastattelussa.
37-vuotias Forssell pelasi Suomen A-maajoukkueessa 87 ottelua ja viimeisteli niissä 29 maalia. Enemmän A-maaottelumaaleja on ainoastaan Kuningas Jari Litmasella. Aikuisten arvoturnauksessa Litmanen ja Forssell eivät kuitenkaan päässeet pelaamaan. Ruotsin yltäminen MM-tasolla 16 parhaan joukkoon ei kuitenkaan herätä Forssellissa kateutta.
– En ole tipan tippaa kateellinen Ruotsille, koska he todella ansaitsevat sen. He ovat menneet kisoihin jo niin monta kertaa ja pelanneet monet upeat kisat vuosien varrella, että kyllä kunnia menee heille, Forssell vakuutti yleisölle O’Learys Bakersissa.
Maalihimostaan tunnetun hyökkääjän analyysi Ruotsin nykyjoukkueen menestyksestä on yksinkertainen.
– Jatkopaikka tuli hyvällä joukkuepelillä. Kun Zlatan (Ibrahimović) ei ole tällä kertaa mukana, niin muiden on nostettava tasoaan. Ruotsalainen media ja pelaajat ovat hyvin korostaneet, että tämä on joukkue. Se ei ole missään nimessä Zlatanilta pois, mutta tuntuu että siellä on hyvä ryhmä erittäin hyviä yksilöitä. He pelasivat aggressiivisesti ja tiiviinä ja onnistuivat niistä paikoista, joita saivat luotua, Forssell kommentoi.
Ruotsin seuraava etappi on neljännesvälierä Sveitsiä vastaan ensi tiistaina. Sitä ennen voi spekuloida sillä, olisiko Ruotsi yltänyt yhtä pitkälle, jos supertähti Zlatan Ibrahimović olisi ollut mukana.
– Kyllä luulen, että olisivat. Itse olen Zlatanin suuri fani. Mutta fakta se on, että nyt kun hän ei ollut siellä, niin joukkueen pitää pelata eri tavalla. Zlatan on kuitenkin kova tekemään duunia. On ihan turha sanoa, että hän on joku kävelijä ja tähti. Aina kun hän on kentällä hän luo, on taitava ja sitoo vastustajia. En usko, että se olisi ollut mikään negatiivinen asia tuolle joukkueelle, Forssell toteaa.
Forssell uskoo myös, että Zlatan itse on vilpittömän onnellinen Ruotsin menestyksestä.
– Ainakin sosiaalisessa mediassa hän on viestittänyt olevansa erittäin onnellinen siitä. Zlatan on voittanut kaiken mahdollisen tässä fudismaailmassa, paitsi tietenkin MM-kisat. Luulen, että hän voi olla tyytyväinen omaan panokseensa, Forssell päätti.
Forssell kertoo haastattelussa myös arvionsa Huuhkajia syksyllä odottavasta Nations Leaguesta. Haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Viafreessä.
UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät ensi syksystä alkaen Viasatilla ja Viaplayssa. Kaikki Huuhkajien ottelut ovat myös vapaasti katsottavissa Viafreessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen