AC Milanin päävalmentaja myönsi tähtipuolustajansa lähtöhalut – huhut viemässä takaisin Juventukseen
Kuva: Getty Images
AC Milan on näillä näkymin menettämässä kesän siirtoikkunassa kapteeninsa ja johtavan puolustajansa Leonardo Bonuccin. Milanin päävalmentaja Gennaro Gattuso myönsi Bonuccin lähtöhalut.
Bonucci saapui Milaniin vuosi sitten Juventuksesta Serie A:n suurimalla puolustajasta maksetulla siirtosummalla. Viime kausi oli Milanille hankala, vaikka europaikka lopulta tulikin, joka sekin saattaa vielä Uefan käsittelyssä jäädä saamatta, lue lisää tästä.
– Olen puhunut Leon kanssa ja asiat pitää sanoa niin kuin ne ovat. Meillä oli Leon kanssa tapaaminen, mutta en ole seura ja hänen täytyy puhua johtajien kanssa, Gattuso alusti.
– Kun pelaaja kertoo halustaan (lähteä), valmentajan täytyy tehdä kaikkensa vakuuttaakseen hänet jäämään, Gattuso sanoi lehdistötilaisuudessa.
Gattuson mukaan Bonucci on käyttäytynyt siirtoikkunan aikana kuten pitääkin joukkueen kapteenina.
– Niin kauan kun hän on minun pukuhuoneessa, haluan nähdä sen Bonuccin, jonka olen nähnyt 12 vuoden ajan – ammattimaisen Bonuccin. Hän on ensimmäinen, joka on tsemppaamassa joukkuetta, ja hän on käyttäytynyt kuten hieno kapteeni käyttäytyy.
– Lopulta se on Leon ja seuran päätös, mutta minä toivon, että Bonucci voisi jäädä tänne. Hän on pelaaja, jolla on mentaliteettia ja taitoa, Gattuso kehui.
Italialainen Gazzetta dello Sport kertoo, että Bonucci olisi mahdollisesti siirtymässä takaisin Juventukseen. Bonucci saattaisi lehden mukaan kuuluta kauppaan, jossa hyökkääjä Gonzalo Higuaín siirtyisi Juventuksesta Milaniin ja Bonucci takaisin Juveen.
Bonucci sai paljon kuraa niskaansa viime vuonna, kun hän siirtyi Juventuksesta pois. Olisikin mielenkiintoista nähdä, minkälaisen vastaanoton Bonucci saisi, jos hän siirtyisi takaisin Torinoon. Myös Manchester United on huhuissa ollut kiinnostunut Bonuccista.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun