Ilves ei antanut vaikean loukkaantumisen häiritä – puolustajalle pitkä jatkosopimus
Kuva: Juha Tamminen
Ilves tiedottaa kotisivuillaan solmineensa 23-vuotiaan Baba Mensahin kanssa peräti kolmevuotisen jatkosopimuksen. Kesken kauden 2017 Ilvekseen siirtynyt ghanalaistoppari teki vuosi sitten puolikkaan kauden aikana niin hyvän vaikutuksen, että vaikka kuluva kausi onkin mennyt kokonaan sairastuvalla, haluttiin sopimusta jatkaa hyvissä ajoin syksyyn 2021 saakka. Vanha sopimus olisi päättynyt tähän kauteen.
Ghanan nuorten maajoukkueissakin pelannut Mensah oli pelannut aiemmin urallaan muun muassa ruotsalaisessa Häckenissä ja tanskalaisessa Viborgissa. Viime kauden 15 ottelussa isokokoinen puolustaja menestyi etenkin kaksinkamppailuvoimansa ansiosta.
Helmikuussa syntyi kuitenkin leikkaushoitoa vaatinut polvivamma, joka pilasi Mensahin koko kauden 2018. Kuntoutus jatkuu näillä näkymin kauden päättymisen jälkeenkin.
[readmore from=Mensah-Baba]
– Kaikki ovat olleet hyvin harmissaan Baban loukkaantumisen takia. Toivottavasti hän on täydessä iskussa, kun harjoituskausi ensi vuotta silmällä pitäen käynnistyy, Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss toteaa.
– Baba osoitti viime vuonna olevansa vahva pelimies ja hän on kotiutunut hienosti joukkoomme. Muitakin mahdollisuuksia hänelle olisi ollut tarjolla, mutta Tampere oli nimenomaan ykkösvaihtoehto. Hienoa, että saimme ehdot sovittua ja luotua hyvän kokonaispaketin vuosiksi eteenpäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin