YLE: FC Interin mestaruudesta vuosikymmen – Severi Paajanen toivoo turkulaisten tukevan toisiaan
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku voitti Veikkausliigan ensimmäisen kerran seurahistoriassaan tasan kymmenen vuotta sitten. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun pokaali kiersi Turun kautta yli 40 vuoteen – TPS oli mestari viimeksi vuonna 1975.
Yle Turku kunnioitti merkkipäivää jo sen aattona, radiojutulla jossa kuultiin mestaruustunnelmien lisäksi Jaroa vastaan vuonna 2008 pelatun ottelun, ja samalla pokaalin kohtalon ratkaisseen Severi Paajasen haastattelu.
Voit kuunnella koko ohjelma-osion täältä.
Entinen keskikentän raataja viimeistelee opintojaan erityisopettajaksi, ja katsoo niin taakse- kuin eteenkin päin.
– Vuonna 2008 odotettiin mestaruutta ehkä ennemmin Tepsiltä kuin meiltä. Kuuselan Mara tais tulla silloin sinne, ja niillä oli isomman rahan joukkue kuin meillä. Siinä mielessä päästiin tulemaan vähän kuin puun takaa. FC Inter osoitti lopulta mestaruudella olevansa vakavasti otettava tekijä suomalaisessa jalkapallossa.
Paajanen toivoisi kaupungin vastakkainasettelun toimivan hieman toisin kuin tällä hetkellä.
– Sitä kaksintaistelua haluaisi mieluummin nähdä kehittävänä asiana. Jotenkin tuntuu että ne (seurat) on vähän syöneet toisiaan viime vuodet. Toivon, että Tepsi pysyy tämän kauden jälkeen liigassa, ja nähdään edelleen derbyjä, sekä sitä, että seurat pönkittäisivät toisiaan etenemisen suhteen.
28-vuotiaana elämän pääpaino siirtyi jalkapallosta opiskeluun. Mestaruuden voittaminen helpotti päätöstä.
– Totta kai se vaikuttaa. Oltiin voitettu Liigacup aiemmin vuonna 2008, sitten mestaruus, ja olin vielä voittamassa Suomen Cupia 2009. Pelasin säännöllisesti vuodesta 2007 aina 2014 saakka. Inter on parhaiten hoidettuja seuroja Suomessa, palkat maksetaan aina ajallaan ja niin edelleen, joten päätös lopettamisesta oli kyllä vaikea. Ymmärsin kuitenkin, että eteneminen jalkapallossa oli suoritettu, ja pääsin luokanopettajakoulutukseen mukaan.
Mahdollisuus uran jatkamiseenkin olisi ollut.
– Mulla oli sopimus pöydällä, ja 2014 oltiin pelattu ihan ok kausi. Siinä mielessä tuli katkera loppu, että hävittiin Klubille Suomen Cupin finaalissa rankkareilla.
Toimittaja Kalle Talonen mietti, onko jalkapalloilussa ja erityislasten opettamisessa yhtäläisyyksiä.
– On todellakin. Aikoinaan tuli pelattua monenlaisten persoonien ja eri kulttuureita edustavien ihmisten kanssa. Uskon, että kokemuksesta joukkueurheilijana on suuresti hyötyä opettajana toimimisessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi