Mbappéko viikonlopun suurin sankari? Ei, vaan tämä seitsemää tuoppia kantava katsoja (kuva ja video)
Päättyneenä viikonloppuna nähtiin Euroopan futiskentillä taas melkoisia sankaritekoja. PSG:n Kylian Mbappé ja Celticin James Forrest tekivät neljä maalia mieheen (lue lisää täältä ja täältä), ja vaikkapa Chelsean Eden Hazard oli taas ilmiliekeissä.
Brittiläisen freelance-toimittaja Archie Rhind-Tuttin mielestä viikonlopun suurin sankari oli kuitenkin eräs Düsseldorfin kannattaja. Mieshenkilö teki nimittäin melkoisen uroteon kantaessaan stadionin kiskalta kerralla mukanaan (ainakin) seitsemän oluttuoppia, ja hodarin päälle.
Saksassa tuoppien kantamista helpottavat onneksi mukin korva, mutta silti kommenttikentässä jopa ammattibaarimikot ylistävät miehen suoritusta erityislaatuiseksi. Sen verran hän joutui kuitenkin antamaan periksi – tehtävälle tai nälälleen – että alla oleva video todistaa kannattajan mussuttaneen hitusen sämpyläänsä matkalla paikalleen.
Sitä tarina ei kerro, minkäsuuruiselle seurueelle seitsemän tuopin kuorma oli matkalla. Joka tapauksessa melkoisen etevä ja hyväntahtoinen fani lienee silti kyseessä.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
