Nollaputkea rakentava suomalaisvahti: ”Ottaisin mieluummin 10-9 -voiton”
Kuva: Juha Tamminen
26-vuotias Walter Viitala sai sunnuntaina pelivuoron, kun Malmö kohtasi Allsvenskanissa Sundsvallin. Viitala oli pelannut jo aiemmin toisen puoliajan 4-0 -voitossa Kalmarista, mutta paikka avauskokoonpanossa oli suomalaisen ensimmäinen Malmön riveissä. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, joten Viitala on pelannut nyt 135 minuuttia Malmössä päästämättä maaliakaan.
– Hallussani on Suomen pääsarjan nollapeliennätys, 18 nollapeliä kaudella, kun joukkueeni IFK Mariehamn voitti mestaruuden. Sitten, kun olemme sitä lähellä, voimme alkaa jutella luvuista, Viitala hymyili Fotbollskanalenin haastattelussa.
– On kuitenkin koko joukkueen tehtävä pitää nolla, kuten tänään. Pelikaverit tekivät mahtavasti töitä, ja minä yritän auttaa heitä. Nollapeli on aina plussa, mutta toisaalta: Hakisin pallon mieluummin selkäni takaa yhdeksän kertaa, jos me teemme kymmenen maalia, ja saamme kolme pistettä.
Happy for the clean sheet but gutted to loose two points after dominating the game. Now full focus for thursdays big game against Besiktas. Big hand to our fans for the support! @Malmo_FF
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
