PS Kemi vahvisti Hannahin potkut – ”Ei ollut muuta mahdollisuutta”
Kuva: Juha Tamminen
PS Kemi vahvistaa verkkosivuillaan SuomiFutis-sivuston jo aiemman kertoman tiedon valmentaja ja urheilutoimenjohtaja David Hannahin potkuista.
Seuran mukaan sopimusten purkaminen tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä – taustalla on pelillisten ja taloudellisten seikkojen lisäksi uusia strategisia linjauksia. Loppukauden ajan valmennusvastuu on Steven Polackilla.
PS Kemin putoaminen Veikkausliigasta on jo varmistunut. Hannahin alaisuudessa voittoja kertyi ainoastaan yksi.
— Kun joukkue putoaa Ykköseen, ei pelillisiin saavutuksiin voi missään nimessä olla täysin tyytyväinen. Tavoitteena pitää aina olla seuran eteenpäinmeno, sanoo PS Kemin toimitusjohtaja Jarkko Ruhanen.
— Valmennuksen uusiminen on osa uutta strategiaa. Myöskään taloudellisesti meillä ei ollut muuta mahdollisuutta tässä tilanteessa. Päätöksiin ja uusien linjauksien vetämiseen vaikuttivat taloudelliset resurssit ja viime aikojen tiivis keskustelu eri toimijoiden kanssa, puheenjohtaja Antti Pasanen säestää.
Kemiläisten kautta on jäljellä vielä kolmen ottelun verran. Seura aloitti hiljattain varainkeruukampanjan, jonka tarkoituksena on saada kasaan 100 000 euroa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella