Final Four -kattaus selviää – kaikki neljä viimeistä maailmanmestaria rannalle?
Kuva: Getty Images
Ensi kesäkuussa tehdään yhdenlaista jalkapallohistoriaa, kun Portugalissa pelataan ensimmäisestä Nations Leaguen mestaruudesta. Portugalin lopputurnausisännyys varmistui sen lauantaina varmistuneen lohkovoiton myötä, sillä sen lisäksi isännyydestä olivat kiinnostuneet vain saman lohkon Italia ja Puola.
Final Four -turnauksessa välierät pelataan 5.-6. kesäkuuta. Loppuottelu ja pronssiottelu ovat puolestaan edessä 9. kesäkuuta.
Portugalin lisäksi paikkansa lopputurnauksessa ovat varmistaneet jo Englanti, joka nousi sunnuntaina komean 2-1 -voittoon Kroatiasta, sekä Sveitsi, joka käänsi Belgian 2-0 -johdon 5-2 -voitoksi. Auki on siis enää yksi paikka, ja se ratkeaa maanantai-illan ottelussa Saksa-Hollanti.
Saksalla ei enää mahdollisuuksia lopputurnaukseen ole, vaan se putoaa A-liigasta porrasta alemmas B-liigaan. Saksan panos ottelussa on suotuisampi EM-karsintojen arvontakori – kunnianpalautuksen lisäksi tietysti. Saksa nappaa paikan arvonnan ykköskorista varmuudella, jos se voittaa Hollannin. Vähempikin voi riittää, mikäli Puola ei hae tiistaina voittoa lohkovoittonsa jo varmistaneen Portugalin kotikentältä.
Uudelleensyntynyt Hollannin maajoukkue himoitsee epäilemättä palavasti paikkaan Final Fourissa. Nuori ryhmä pääsee lopputurnaukseen, mikäli se saavuttaa Saksan vieraana vähintään tasapelin. Jos Hollanti häviää, menee lopputurnaukseen Ranska.
Ranskan rannalle jääminen täydentäisi hienon värisuoran, sillä tällöin Final Four olisi jäänyt haaveeksi neljältä edelliseltä maailmanmestarilta. Pettyä ovat saaneet vuorollaan jo Italia (vuoden 2006 maailmanmestari), Espanja (2010) ja Saksa (2014).
Lisäksi rannalle jäivät ruikuttamaan myös kesän MM-kisojen kakkonen ja kolmonen, eli Kroatia ja Belgia.
Final Four -ottelut tullaan pelaamaan Guimaraesin ja Porton kaupungeissa. Välierien otteluparit arvotaan 3. joulukuuta Dublinissa, päivä EM-karsintojen lohkoarvonnan jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä