Juventuksen erikoistilanteisiin luvassa muutoksia – Ronaldon vastuu vähenemässä
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo on tunnetusti yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä, mutta miehen menestys vapaapotkuissa ei ole viime vuosina hurraahuutoja nostattanut. Viimeisten kolmen Real Madrid -kautensa aikana portugalilainen sai aikaiseksi vain kaksi vapaapotkumaalia, vaikka yrityksiä oli kuitenkin lukuisia. Kevätkaudella 2018 Ronaldo ampui Realissa yhdeksän vaparia, mutta kunkin niistä tuloksetta.
Juventuksessa verkot ovat heiluneet entiseen tahtiin, sillä 11 ottelussa on syntynyt seitsemän maalia. Vapareissa Ronaldon jyvä ei ole kuitenkaan vieläkään löytynyt, ja siksi miehen saamaa vapaapotkuvastuuta aiotaankin nyt keventää.
Vanhan rouvan päävalmentaja Massimiliano Allegri kertoi, ettei Ronaldolta vaparivastuuta kokonaan oteta pois, vaan vetäjä ratkaistaan tilanteen mukaan. Löytyyhän Juven rosterista myös meritoituneet vaparispesialistit Miralem Pjanic ja Paulo Dybala.
[readmore from=Juventus]
– Ronaldo on fiksu kaveri. Hän tietää, että Pjanic ja Dybala ovat erinomaisia vaparien ampujia ja he tulevat ampumaan vaparit, jotka annetaan rangaistusalueen läheltä, Allegri totesi Calciomercatolle.
– Kun vaparit annetaan kaukaa, Ronaldo voi laukoa ne, mutta olemme päättäneet, että Dybala ja Pjanic ampuvat lähempänä rangaistusaluetta olevat erikoistilanteet.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin