Mestarien liigan kuoleman lohkosta tuli sanansa mittainen – jättiläiset vaarassa pudota
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan C-lohkosta puhuttiin kauden alla kuoleman lohkona, mutta harva osasi odottaa, että lohkosta tulisi näin tasainen kuin mitä on tähän asti nähty. Liverpool, PSG, Napoli ja Belgradin Punainen tähti ovat kahden pisteen sisällä ennen kahta viimeistä kierrosta.
Liverpool koki yllättävän tappion tiistaina Belgradin Punaisen tähden vieraana lukemin 0-2. Myöhäisillan ottelussa PSG ja Napoli tasasivat pisteet 1-1-tuloksella, joten lohkon tilanne meni entistä kimurantimmaksi.
Liverpool on lohkon kärjessä maalieron turvin kuudella pisteellä. Napolilla on myös kuusi pistettä ja PSG hengittää niskaan viidellä pisteellä. Vahvasti kotona pelannut Punainen tähti on neljässä pisteessä.
Ennakkoon Belgradin Punainen tähti oli C-lohkon selkeä heittopussi, mutta kotikentällään se on ollut yhä voittamaton. Joukkue ei ole päästänyt maaliakaan kotikentällään ja vieraaksi tulee vielä päätöskierroksella PSG.
PSG kohtaa seuraavalla kierroksella Liverpoolin. Viimeisellä kierroksella Liverpool ja Napoli pelaavat vastakkain Englannissa. Napoli saa sen sijaan kotonaan vastaansa seuraavalla kierroksella Punaisen tähden.
C-lohkon tilanne 7.11.
| Sijoitus | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 3. | PSG | 4 | 1 | 2 | 1 | 11:7 | 5 | |
| 2. | Napoli | 4 | 1 | 3 | 0 | 4:3 | 6 | |
| 1. | Liverpool | 4 | 2 | 0 | 2 | 7:5 | 6 | |
| 4. | Crvena zvezda | 4 | 1 | 1 | 2 | 3:10 | 4 |
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”