Saksalaisjätti Bayern München ei enää vahvistu tammikuussa – yksi pelaaja tuli ja yksi lähti: ”Ei ole mitään järkeä”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin päävalmentaja Niko Kovac kertoi, ettei seura aio tehdä hankintoja enää tammikuun siirtoikkunassa. Kovacin mukaan pelaajatilanne on tällä hetkellä hyvä.
Bayern hankki tammikuun aikana 10 miljoonalla eurolla 18-vuotiaan Alphonso Daviesin. Seurasta lähti viidellä miljoonalla eurolla Sandro Wagner, joka siirtyi Kiinan Superliigaan. Muita siirtoja ei ole enää luvassa.
– On selvää, etteivät muut joukkueet halua luopua heidän hyvistä pelaajistaan. Meillä on iso kokoonpano nyt, lähes kaikki pelaajat ovat taas pelikunnossa, Kovac sanoi Sky Sportsin mukaan.
Bayern oli tiettävästi tammikuun aikana Chelsea-laituri Callum Hudson-Odoin perässä, mutta seurat eivät päässeet yhteisymmärrykseen siirtosummasta ja kauppa jäi syntymättä. Kovacin mukaan kokeneet ketut ovat myös palanneet harjoituksiin.
– Franck (Ribery) ja Arjen (Robben) ovat harjoitelleet, joten joka tapauksessa joudun jättämään kotiin yhden tai kaksi pelaaja. Siksi meidän ei ole mitään järkeä hankkia kolmea tai neljää uutta pelaajaa, Kovac kommentoi.
Bayern kohtaa Bundesliigassa seuraavaksi lauantaina Bayer Leverkusenin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”