Ajax valoi uskoa omiinsa upealla videolla ja sai siitä palkinnon – ”Unelmat käyvät toteen”
Kuva: Getty Images
Juuri tällä hetkellä ei jalkapallomaailmassa ole varmaan montaakaan mukavampaa roolia kuin olla Ajaxin kannattaja. Tai no, Ajaxin pelaajilla lienee vielä mukavampaa.
Ajax katkaisi tiistaina Real Madridin kolme vuotta kestäneen valtakauden Mestarien liigassa ja pudotti puolustavan mestarin jatkosta yhteismaalein 5-3. Amsterdamilaiset iskivät Santiago Bernabéulla neljä toinen toistaan upeampaa maalia ja pääsi pelin päätteeksi juhlimaan historiallista voittoa (lue lisää).
Ajaxin lähtötilanne otteluun oli vaikea, sillä Real Madrid oli hakenut tulppaanimaasta helmikuussa 2-1 -vierasvoiton. Ajaxin oli siis pakko tehdä Madridissa vähintään kaksi maalia – ja enemmänkin, jos Real onnistuisi myös maalinteossa.
Hollannissa kuitenkin tiedostettiin eräs hyvin keskeinen asia tulosurheilussa. Vaikka mahdollisuudet olisivatkin etukäteen pienet, on hyvin tärkeää uskoa itseensä loppuun asti. Pyyhkeen kehään heittämällä ei saavuta mitään. Olihan jo Ajaxin edemennyt seuralegenda Johan Cruyff todennut aikanaan, ”ettei rahasäkki ole vielä koskaan tehnyt ainuttakaan maalia.”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva

