Haka hankki uuden maalivahdin – valittu kahdesti lohkonsa parhaaksi Kakkosessa
Kuva: Juha Tamminen
Ykköseen valmistautuva Haka on tehnyt 1+1 -vuotisen sopimuksen maalivahti Santeri Aaltosen kanssa.
Aaltonen, 26, pelasi viime kaudella Kakkosta Salon Palloilijoissa, mutta hänellä on pelikokemusta myös Ykkösestä, jossa hän pelasi kaudella 2013 AC Kajaanissa ja kaudella 2017 EIF:ssä. Hänet on valittu kahdesti Kakkosen B-lohkon vuoden maalivahdiksi, viimeksi viime kaudella.
Haka kertoo tiedotteessaan, että seura on tarkkaillut Aaltosta pitkin alkuvuotta. Salolaislähtöinen torjuja on myös harjoitellut ja pelannut Hakan kanssa. Aaltonen kävi aiemmin tänä vuonna myös Veikkausliiga-joukkue Vaasan Palloseuran testissä.
– Saamme varman maalivahdin, jolla on vuosien kokemus Ykkösen ja Kakkosen peleistä. Hänen parhaita ominaisuuksiaan on varmuus perustorjunnoissa, jolla hän tuo tasapainoa koko joukkueen alakertaan, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kommentoi.
Aaltonen on innoissaan uudesta sopimuksesta.
– Tämä on hienoa jatkoa hyvin menneeseen viime kauteen. Pääsen nyt kehittymään entistä ammattimaisemmin.
– Tavoitteet ovat ensi kautta ajatellen korkealla niin oman pelaamisen kuin joukkueen saavutusten kohdalla. Hyvää tulosta lähdetään hakemaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä