Zlatan kertoo, miksi hän kieltäytyi Manchester Cityn sopimustarjouksesta
Kuva: Getty Images
Ruotsalainen jalkapalloikoni Zlatan Ibrahimović kertoo Mirror-lehdelle, kuinka hän kieltäytyi Manchester Cityn sopimustarjouksesta tämän vuosikymmenen alussa.
Ibrahimović oli tyytymätön Pep Guardiolan alaisuudessa Barcelonassa, ja isoja satsauksia tehnyt City halusi hänestä kärkiparin Carlos Tévezille.
Kärkipelaaja päätyi kuitenkin lainasopimuksella Milaniin, koska hänen mielestään siirtyminen Cityyn olisi ollut liian iso riski.
– Minulla oli mahdollisuus mennä Manchester Cityyn ollessani Barcelonassa, mutta sillä hetkellä Barcelonassa minun piti löytää onnellisuus, Ibrahimović sanoo.
– Italiaan palaaminen, olin onnellinen Italiassa, ja tiesin olevani onnellinen, jos palaan takaisin. En tiennyt, olisinko ollut onnellinen Cityssä, koska se on erilainen haaste. Olisin ollut uudessa seurassa, jota myös Milan oli. Tunsin kuitenkin kaupungin, koska olin viettänyt kolme vuotta Interissä. Tunsin maan, joten valitsin hiukan turvallisemman vaihtoehdon.
Ibrahimović siirtyi vuonna 2016 PSG:stä Cityn paikalliskilpailijan Manchester Unitedin riveihin. Tätä nykyä hän edustaa Los Angeles Galaxyä.
Lähde: FourFourTwo
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan