AC Oulu hankki Veikkausliigan legendahyökkääjän
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Juho Mäkelä on solminut kahden vuoden sopimuksen Ykkösessä pelaavan AC Oulun kanssa.
Mäkelä, 35, on Veikkausliigan (1990-) kaikkien aikojen maalipörssissä neljäntenä 111 osumallaan.
Hän on viimeksi pelannut kotikaupungissaan uransa alkuvaiheilla Oulun Luistinseurassa ja Tervareissa. Sittemmin Mäkelä on pelannut myös ulkomailla Skotlannissa, Sveitsissä, Australiassa ja Saksassa.
Veikkausliigan hän on voittanut neljästi Helsingin Jalkapalloklubin riveissä. Suomen pääsarjassa hän on esiintynyt myös IFK Mariehamnin, Seinäjoen Jalkapallokerhon, Vaasan Palloseuran, Helsingin IFK:n ja viime vuonna PS Kemin kanssa. Suomen A-maajoukkueessa Mäkelä pelasi kahdeksan ottelua.
– Olen todella onnellinen, että saan mahdollisuuden palata kotikaupunkiini ja edustaa AC Oulua ainakin seuraavan 1,5 vuoden ajan, kommentoi Mäkelä AC Oulun sivuilla.
– Olen paljasjalkainen oululainen, joka sai eväät elämään Talonpojankankaalla ja jalkapalloon OLS:ssa, Tervareissa sekä Kastellin urheilulukiossa.
– Pikkupojan unelma, jalkapalloammattilaisuus, toteutui 2003, kun siirryin Tervareista HJK:n riveihin ja näiden 16 vuoden aikana olen edustanut kuutta eri Veikkausliiga-seuraa sekä pelannut ulkomailla neljässä eri maassa. Nyt oli kuitenkin aika palata kotiin.
– Olen seurannut AC Oulua tiiviisti urani aikana ja viime vuosina entistä tarkemmin ja nähnyt, miten AC Oulun organisaatio on jatkuvasti kasvanut ja kehittynyt sekä tehnyt oikeita asioita sekä kentällä että sen ulkopuolella. Halusin tulla ammattimaiseen organisaatioon, jolla on kunnianhimoa sekä selkeä päämäärä. Ennen kaikkea haluan olla mukana kirjoittamassa uutta oululaista jalkapallohistoriaa ja tekemässä AC Oulu- perheen yhteisestä tavoitteesta eli noususta Veikkausliigaan totta.
– Olen yhtä innoissani tästä haasteesta kuin se jalkapalloammattilaisuudesta Ouluhallissa ja Heinäpäässä unelmoinut pikkupoika ja tulen tekemään kaikkeni niin kentällä kuin sen ulkopuolella sen eteen, että Oulussa pelataan Veikkausliigaa vuonna 2020.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”