IFK Mariehamn nujersi RoPSin vajaamiehisenä – tapahtumarikas Pohjanmaan derby päättyi tasapeliin
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua – Kuopiossa, Vaasassa sekä Maarianhaminassa.
IFK Mariehamn sai kotipeliinsä hankalan alun, kun Robbie Crawford lensi suoralla punaisella ulos jo 26. peliminuutilla.
RoPS ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään miesylivoimaansa. Rovaniemeläiset kärsivät ensimmäisen takaiskunsa, kun 23-vuotias hollantilaispuolustaja Rick Ketting vei maarienhaminalaiset 1-0-johtoon aivan avausjakson lopussa. Toisella puoliajalla Dylan Muranen upotti pallon maaliin suoraan kulmapotkusta ja ottelu päättyi IFK Mariehamnin 2-0-voittoon.
Myöhemmin illalla Pohjanmaan Liiga potkaistiin käyntiin VPS:n ja KPV:n välisellä ottelulla. Tapahtumarikas kamppailu päättyi 2-2-tasapeliin.
Steven Morrissey vei Vepsun 1-0-johtoon jo 13. minuutilla. Toisella jaksolla kotijoukkue osui toistamiseen, kun vaihdosta sisään tullut Fabrice Ngarura teki maalin heti ensimmäisestä tilanteestaan.
KPV, joka palasi täksi kaudeksi Veikkausliigaan lähes 30 vuoden tauon jälkeen, teki kauden ensimmäisen maalinsa 50. peliminuutilla. Siitä vastasi Harri Heiermann.
Heiermannin osuma sytytti kokkolalaisten takaa-ajon. Hendrik Helmke ampui pallon maaliin noin vartti ennen päätösvihellystä, johdattaen KPV:n kauden ensimmäiseen pisteeseensä.
Lauantain ensimmäisessä ottelussa Honka kaatoi KuPSin vieraissa 3-0-lukemin. Maalinteossa onnistuivat Juha Hakola, Borja Martin ja Arlind Sejdiu.
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”