Sport Bild: Bayernin hankkima lupaus tehnyt päätöksensä – siirtyy seuraan jo ensi kesänä

Bayern München on hankkinut kevään edetessä kaksi nimekästä puolustajaa, kun Allianz-Arenalle muuttavat ensi kaudeksi Ranskan maailmanmestarit Benjamin Pavard ja Lucas Hernández. Seuran ensimmäinen hankinta ensi kaudelle oli kuitenkin suurlupauksena pidetty Jann-Fiete Arp, 19.
Bayern tiedotti Arpin hankinnasta helmikuussa. Tuolloin jätettiin kuitenkin avoimeksi, siirtyykö hyökkääjä Bayerniin kesällä 2019 vai kesällä 2020. Päätösvalta asiasta oli pelaajalla itsellään.
Nyt Arp on Sport Bildin mukaan ratkaisunsa tehnyt. Lehden tietojen mukaan Arp siirtyy nykyisestä seurastaan Hamburger SV:stä Müncheniin jo tulevana kesänä.
Arp on Bayernilta selkeä satsaus tulevaisuuteen. Ensi kaudella tuloksia kannattaa tuskin senkään puolesta liian innokkaasti odottaa, että juuri nyt Arpilla on HSV:ssä olematon rooli. HSV kamppailee Kakkosbundesliigassa paluusta pääsarjaan, mutta Arp ei ole mahtunut edellisissä otteluissa kokoonpanoon, vaan on pelannut neljännellä sarjatasolla pelaavassa reservijoukkueessa.
[readmore from=Arp-Jann-Fiete]
Kaikkiaan Arp on pelannut tällä kaudella HSV:n edustusjoukkueessa 15 sarjaottelussa 382 peliminuuttia. Maaleja ei ole syntynyt ainuttakaan.
Arpin siirron ajankohdasta on määrä ilmoittaa virallisesti vasta, kun HSV:n kausi on päättynyt.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”