Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu pysyi hengissä – putoajat ja karsija selvillä

Saksan Bundesliigan toiseksi viimeinen kierros pelattiin lauantaina.
Suurin mielenkiinto kohdistui luonnollisesti mestaruustaisteluun. Dortmund oli kotiottelussaan pakkovoiton edessä. Lucien Favren miehistö onnistui tehtävässään, sillä Fortuna Düsseldorf kaatui lopulta maalein 3-2.
Ottelua voi luonnehtia vähintäänkin vauhdikkaaksi. Viimeistä kotiotteluaan Dortmundin paidassa pelannut Christian Pulisic vei isännät johtoon avausjakson lopussa. Pulisic siirtyy kesällä Chelsean riveihin.
Dortmundin johtoasema ei kuitenkaan kestänyt sen kauempaa. Düsseldorf kampesi itsensä tasoihin Oliver Finkin varsin onnekkaalla osumalla. Fink puski pallon kohti Marvel Hitzin vartioimaa Dortmund-maalia, mutta Hitz ei onnistunut saamaan helppoa palloa haltuunsa ja Düsseldorf nousi kuin varkain tasoihin.
Thomas Delaney ampui hetkeä myöhemmin Dortmundin voittomaalin. Düsseldorf sai myöhemmin toisella jaksolla rangaistuspotkun. Hitz kaatoi Düsseldorfin kärjen boksin sisällä, mutta Dodi Lukebakio epäonnistui yrityksessään. Vielä kymmenisen minuuttia ennen loppua Düsseldorfin Adam Bodzek sai suoran punaisen kortin taklattuaan rumasti Jadon Sanchoa. Mario Götze kaunisteli lukemia vielä lisäajalla iskettyään Dortmundin kolmannen osuman.
Samaan aikaan RB Leipzig isännöi Bayern Münchenia Red Bull Arenalla. Bayernille olisi riittänyt ottelusta täysi pistepotti mestaruuden varmistamiseen, mutta sarjakärki jäi Leipzigissä maalittomaan tasapeliin ja mestaruustaistelu eteni siten aina viimeiselle kierrokselle saakka. Bayern onnistui kertaalleen maalinteossa, mutta VAR hylkäsi Leon Goretzkan osuman.
Putoamistaistelussa sarjatasoa alemmas pudonneet seurat varmistuivat. Nürnberg ja Hannover pelaavat ensi kaudella 2. Bundesliigassa. Sen sijaan Stuttgart joutuu karsimaan sarjapaikastaan.
Suomalaisista Lukas Hradecky pelasi tuttuun tapaan täydet minuutit Leverkusenin maalilla, kun Leverkusen jäi kotonaan Schalkea vastaan 1-1 -tasapeliin. Hradecky onnistui pysäyttämään ottelussa Daniel Caligiurin ampuman rangaistuspotkun. Leverkusen varmisti tasapelipisteensä myötä paikan ensi kauden europeleissä. Leverkusen kohtaa päätöskierroksella Herthan. Hradeckyn edustama seura taistelee Mönchengladbachin ja Frankfurtin kanssa viimeisestä paikasta ensi kauden Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Niklas Moisander urakoi koko ottelun Werder Bremenin puolustuksessa Hoffenheim-ottelussa. Eurooppa-liigan karsintapaikasta taisteleva Werder Bremen voitti Hoffenheimin vieraissa maalein 1-0.
Bundesliigan viimeinen kierros pelataan ensi viikonloppuna. Bayern voittaa mestaruuden, jos se ei häviä kotonaan Frankfurtille. Dortmundin on sen sijaan voitettava vieraissa Borussia Mönchengladbach ja toivottava Frankfurtin voittoa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?