Futisväen käytöksellään kiehumaan saanut Kamerun sai arvovaltaisen puolustajan – puolustuspuheelle murskakritiikki
Naisten MM-turnauksen päivän puheenaihe on ollut Kamerunin joukkueen käytös. Kamerun hävisi Englannille neljännesvälierissä maalein 0-3, mutta kiukutteli, protestoi ja harkitsi ilmeisesti hetken jopa ottelun kesken jättämistä oltuaan tyytymätön tuomarin päätöksiin (lue lisää ottelusta).
Kamerunia on sen jälkeen riepoteltu sekä mediassa että sosiaalisessa mediassa jyrkin sanankääntein. Myös Englannin päävalmentaja Phil Neville oli käärmeissään. Entinen maajoukkuepuolustaja julisti Kamerunin käytöksen ”häpeälliseksi” ja sanoi, ettei hän ja Englannin joukkue nauttinut pelistä tippaakaan.
Kamerunin joukkue sai kuitenkin myös arvovaltaisen puolustajan, kun neljä kertaa maailman parhaaksi maalivahdiksi valittu Hope Solo yritti ymmärtää kamerunilaisten käytöstä. 37-vuotias Solo valittiin kaksien edellisten kisojen parhaaksi maalivahdiksi, ja hän puolusteli Kamerunia pelin jälkeen näin:
– Tällä Kamerunin joukkueella ei ole resursseja eikä heidän maassaan ole laadukasta valmennusta. Meidän täytyy yrittää ymmärtää sitä. Ehkä heille ei oltu edes kerrottu säännöistä ja pelin kehitystä, joten heille täytyy osoittaa myös vähän myötätuntoa, Solo totesi The Starin mukaan.
Kun yhdysvaltalainen myös twiittasi tukensa Kamerunin joukkueelle, noustiin twiitin kommenttikentässä lopullisesti takajaloilleen.
– Kamerun osoitti päivän tunteikkaassa ottelussa lannistumattoman henkensä. Hyvin tehty turnauksen aikana, Kamerun, Solo twiittasi.
Vastauksissa ei veräjänvartijalle sympatiaa herunut. Muun muassa näin Solon twiittiin vastattiin:
– He ovat häpeäksi lajille ja turnaukselle. Kyynärpäälyönnistä tallomiseen, kiukutteluun ja selvään purnaamiseen. Vastenmielinen esimerkki nuorille pelaajille.
– Tuon jälkeen Kamerun ei ansaitse aplodeja.
– Toivon, että tämä twiitti on vitsi! Täysin häpeällistä tänään!
– Joskus Twitter saa sinut sanattomaksi. Tämä on yksi niistä kerroista.
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
