Peliyhtiö uskoo Markku Kanervan haastavan Jukka Jalosen Vuoden valmentajana
Kuva: Juha Tamminen
Suomen lento joukkueurheilussa on ollut tänä vuonna vahvaa jääkiekossa ja jalkapallossa. Huuhkajat on pelannut EM-karsinnoissa vakuuttavasti, ja hallitseva Vuoden valmentaja Markku Kanerva haastaa jo Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen.
Suomen jääkiekkomaajoukkue juhli sensaatiomaisen MM-turnauksen päätteeksi maailmanmestaruutta varsin kokemattomalla ja nimettömällä joukkueella. Kanerva johdatti Huuhkajat viime vuonna Nations Leaguen lohkovoittoon ja pokkasi Vuoden valmentaja -tittelin.
Vuonna 2019 Kanerva on johdattanut Suomen EM-karsinnoissa neljän ottelun jälkeen lohkon toiseksi. EM-kisapaikka on Huuhkajilla omissa käsissään, kun viisi ottelua on jäljellä.
Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo silti, että Jalonen nappaa Vuoden valmentaja palkinnon tulevassa Urheilugaalassa. Jalosen voiton kerroin on Betssonilla 1,35 ja Kanervan 3,00. Joka tapauksessa Kanerva ja Jalonen ovat selkeät ennakkosuosikit, sillä kenen tahansa muun valmentajan voitto tuo kertoimen 30,0.
Tilanne saattaa kuitenkin muuttua dramaattisesti, mikäli Suomi etenisi ensimmäistä kertaa arvokisoihin. EM-karsinnat päättyvät ensi marraskuussa. Jos kisapaikkaa ei tule karsinnoista, on Suomella vielä mahdollisuus lunastaa kisapaikka kahdella voitolla Nations Leaguen jatkokarsinnasta.
Lähde: Betssonin tiedote
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot