Portugali on Nations Leaguen mestari! – Hollanti jäi selkeäksi kakkoseksi isäntämaan käsittelyssä
Kuva: Getty Images
Portugali ja Hollanti kohtasivat toisensa historian ensimmäisessä Nations Leaguen finaalissa sunnuntai-iltana.
Portugali voitti loppuottelun niukasti mutta ansaitusti 1-0-lukemin.
Ottelu alkoi hyvin maltillisesti.
Hiljaisen alun jälkeen isäntämaa Portugali vastasi ensimmäisistä maalipaikoista, laittaen Jasper Cillessenin useasti testiin.
29. minuutin jälkeen José Fonte pääsi puskemaan Portugalin kulmapotkusta vaarallisesti kohti maalia. Cillessen kuitenkin nappasi yrityksen.
Hetkeä myöhemmin Portugalin Bruno Fernandes laukoi kaukaa, mutta Cillessen ohjasi pelivälineen kulmapotkuksi.
Cristiano Ronaldo pääsi kokeilemaan maalintekoa heti seuraavasta tilanteesta puskemalla pallon kohti maalia, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi.
40 minuutin kohdalla Juventus-tähti yritti kauempaa, mutta Cillessen pysyi maalillaan järkkymättömänä.
Ensimmäisen jakson päätteeksi Hollanti oli hallinnut palloa peräti 57-prosenttisesti, mutta luodut maalipaikat olivat Portugalin hyväksi jopa 12-0.
Hollanti pyrki vahvistamaan hyökkäysvoimaansa puoliajalla, vaihtaen Quincy Promesin vain 13 kertaa palloon koskeneeseen Ryan Babeliin.
Hollanti aloitti toisen jakson pirteämmin, mutta selkeille maalipaikoille sinipaidat eivät päässeet. José Fonte kävi puolestaan lähellä taas Portugalin kulmapotkusta.
Portugalin maalihanat aukesivat viimein tunnin pelin kohdalla.
Bernardo Silva kuljetti pallon kanssa rangaistusalueen reunalle, mistä hän pudotti sen Goncalo Guedesille. Valencian laitahyökkääjä laukoi tulisen laukauksen, joka upposi Cillessenin kautta maaliverkon perukoille. Portugali johti ansaitusti 1-0-lukemin.
Hollanti pyrki terävöittämään peliä ja sai ensimmäisen laukauksensa aikaan 64. minuutilla. Memphis Depay nousi Denzel Dumfriesin keskitykseen ja puski voimalla kohti maalia, mutta Rui Patricio torjui Lyon-hyökkääjän yrityksen.
Ottelun edetessä sen viimeiselle kympille, Ronald Koeman vaihtoi kehiin Luuk de Jongin. Hollantilaiskärki pääsi samantien maalipaikoille, mutta suuntasi puskuyrityksensä ohitse maalin.
Portugali olisi puolestaan voinut saada rangaistuspotkun hetkeä myöhemmin, mutta erotuomari ei nähnyt tilanteessa mitään väärää.
Hollanti ei enää onnistunut löytämään tasoitusmaalia ja Portugali voitti ottelun 1-0.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi







