Teemu Pukki lähetti Suomen futisväelle terveisensä: ”Nähdään syksyllä”
Kuva: Juha Tamminen
Lähes ällistyttävän kauden 2018-2019 pelannut Teemu Pukki teki tiistaina sesongin viimeisen maalinsa, kun hän oli osaltaan auttamassa Suomea 2-0 -voittoon Liechtensteinista. Pukki on tehnyt neljässä EM-karsintaottelussa nyt kolme maalia. Sillä hän on lohkon maalipörssin ykkönen yhdessä Kreikan Kostas Fortounisin kanssa, ja kaikki karsintalohkot huomioituna jaetulla kuudennella sijalla.
Nyt Pukkikin pääsee erittäin hyvin ansaitulle kesälomalle, mutta sitä ennen hän välitti vielä Huuhkajien Twitterin kautta terveisensä suomalaiselle futisväelle.
– Terve, kaikki kannattajat. Iso kiitos näistä kevään matseista. Olette olleet iso tuki meille koko ajan, Pukki aloitti viestinsä.
– Me ollaan hyvällä tiellä tässä karsinnassa, mutta mitään ei ole vielä voitettu. Syksyllä tulee taas isoja matseja. Jotkut niistä on jo loppuunmyytyjä, mutta muihin matseihin on vielä tilaa.
– Sama juttu ja samanlainen kannatus, niin me tehdään meidän duuni kentällä. Nähdään syksyllä!
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”