Rafael Benítez sivaltaa Newcastlea – antoi lausunnon, joka ei todellakaan mairittele seuran omistajaa
Kuva: Getty Images
Valioliigaseura Newcastlesta kiinalaisen Dalian Yifangin peräsimeen siirtynyt Rafael Benítez kertoo blogissaan siitä, kuinka työkulttuuri on hänen uudessa seurassaan täysin erilainen.
Espanjalainen päätti tarttua rahakkaaseen tarjoukseen sen jälkeen, kun hänen sopimuksensa Newcastlen kanssa umpeutui. Mies sanoo, ettei hän jakanut englantilaisseuran omistajan Mike Ashleyn ”visiota”.
– Saapumishetkestämme lähtien olemme olleet todella vaikuttuneita siitä ystävällisyydestä ja kunnioituksesta, jota meitä kohtaan on osoitettu. Isäntämme ovat kohdelleet meitä erittäin huomaavaisesti ja pyrkivät aina tekemään meistä tyytyväisiä, Benítez kirjoittaa kokemuksistaan Kiinassa.
– Minun on sanottava, että olen tämän viikon aikana käynyt useammassa tapaamisessa puheenjohtajan, seurapresidentin ja GM:n kanssa kuin kolmen vuoden aikana Newcastlessa. Kyse ei ole ollut ainoastaan työpalavereista vaan enemmänkin kunnioituksen osoituksista, joissa olemme kyenneet arvostamaan eroja ja samankaltaisuuksia kulttuureissamme.
Benítezin mukaan toistaiseksi haastavin osa-alue on ollut harjoitukset joukkueen kanssa. Syynä on kielimuuri.
– Meillä on tällä hetkellä kolme tulkkia ja etsimme heitä lisää, sillä kaikki mahdollinen apu tällä osa-alueella on elintärkeätä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu