Surkeita uutisia Itävallasta – Joel Pohjanpalo loukkaantui jälleen ja joutui tulemaan vaihtoon kesken kaiken
Kuva: Getty Images
Leverkusen ja Eibar pelaavat parhaillaan harjoitusottelua Itävallassa.
Eibar johtaa ottelua tunnin kohdalla maalein 1-0. Eibarin maalista vastasi Ekhi Bravo.
Suomalaiskärki Joel Pohjanpalo oli Leverkusenin avauskokoonpanossa. Pohjanpalo joutui kuitenkin jättämään kentän jo 27. minuutin jälkeen loukkaannuttuaan pelitilanteen ulkopuolella.
Loukkaantumiseen johtaneessa tilanteessa ei ollut kontaktia vastustajan kanssa. Pohjanpalo poistui kentältä välittömästi pukusuojiin.
Loukkaantumiset ovat haitanneet merkittävällä tavalla Pohjanpalon uraa jo pidemmän aikaa. Pohjanpalo ei pelannut viime kaudella ainuttakaan virallista ottelua harvinaisen nilkkavamman vuoksi. Pohjanpalo liittyi Leverkusenin harjoitusvahvuuteen maaliskuussa ja pelasi Ajaxia vastaan harjoitusottelussa, mutta loppukausi sujui katsomon puolella samaisen vamman ansiosta.
Pohjanpalo on pelannut viimeksi virallisen ottelun vajaat puolitoista vuotta sitten maaliskuussa 2018, kun kärki kohtasi Huuhkajien riveissä Makedonian.
Pohjanpalo allekirjoitti Leverkusenin kanssa vuosi sitten kesään 2022 kestävän jatkosopimuksen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”