HJK on tehnyt tarjouksen Petteri Forsellista
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubi on tehnyt puolalaiselle Miedź Legnicalle lainatarjouksen osto-optiolla Huuhkajien keskikenttäpelaajasta Petteri Forsellista.
Lainasopimus olisi loppukauden mittainen.
Legnica on alustavasti hyväksynyt siirron. Jos Legnica vahvistaa siirron ja siirtää pelaajan rekisteröintioikeuden, on Forsell, 28, HJK:n käytettävissä heti. Forsell on myös matkustanut HJK:n mukana Latviaan, jossa helsinkiläiset kohtaavat tiistaina Eurooppa-liigan karsinnoissa Riga FC:n.
Forsell on edustanut Suomessa kasvattajaseuraansa Kokkolan Pallo-Veikkoja sekä Vaasan Palloseuraa ja IFK Mariehamnia. Ulkomailla Forsell on pelannut turkkilaisessa Bursasporissa, ruotsalaisessa Örebrossa ja kahteen otteeseen nykyisessä seurassaan Miedź Legnicassa.
Viime kaudella Forsell pelasi Legnicassa 37 ottelua, joissa hän viimeisteli yhteensä 13 osumaa ja antoi neljä maaliin johtanutta syöttöä. Legnica putosi kauden päätteeksi Puolan pääsarjasta. Alkaneella kaudella Forsell on esiintynyt puolalaisseuran paidassa kahdesti maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Suomen A-maajoukkueessa Forsell on pelannut kymmenen ottelua.
Maajoukkuepelaaja Petteri Forsell on liittymässä HJK:n miehistöön.
hjk.fi/artikkelit/mie…
#HJK #Helsinki #Veikkausliiga #SeuraavaTähti #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
