Jesse Jorosen huipputorjunnat pitivät lukemat siedettävinä Italian suurseuraa vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen joutui lauantaina ensimmäistä kertaa poimimaan pallon verkostaan Italian Serie A:ssa, kun hänen edustamansa Brescia hävisi toisella kierroksella vieraissa AC Milanille 0-1.
Milan teki jo varhain selväksi, että se tulee pitämään palloa ja tahdittamaan pelin kulkua. Kotijoukkue iski illan ainoan osuman 12. minuutilla. Suson keskitys löysi takatolpalta Hakan Çalhanoğlun, joka puski pelivälineen sisään. Joronen oli puskussa mukana, muttei millään ennättänyt pallon tielle.
Kotijoukkue jatkoi ottelun komennossa ja uhkasi muutamankin kerran Jorosen maalia. Suomalaistorjujalle kirjattiin lopulta pelistä viisi torjuntaa.
Tänä kesänä tanskalaisesta FC Kööpenhaminasta Italiaan siirtynyt Joronen piti avauskierroksella maalinsa puhtaana, kun Brescia voitti Cagliarin 1-0.
Maajoukkuetauon jälkeen Brescia kohtaa seuraavassa sarjaottelussaan Bolognan 15. syyskuuta.
Joronen sai kutsun Suomen maajoukkueeseen, joka kohtaa ensi viikolla EM-karsinnoissa Kreikan ja Italian.
Who the heck is Jesse Joronen! Another incredible stop!!
There big chances for Milan and didn’t took it they’re piling on the pressure Piatek Kessie & Paqueta all going very close Joronen on goal made two unbelievable saves
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa