FC Lahdelle tärkeä jatkosopimus – luottopelaaja jatkaa mastokaupungissa
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti on käyttänyt maalivahti Patrick Rakovskyn sopimuksessa olleen option. Saksalaistorjuja Rakovsky, 26, jatkaa näin ollen Lahdessa myös ensi kaudella.
Hän siirtyi Lahteen täksi kaudeksi edustettuaan aiemmin belgialaista Lierse SK:ta ja saksalaisia Schalkea ja Nürnbergiä. Rakovsky pelasi Saksassa myös maan pääsarjassa (8 ottelua) sekä toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (31 ottelua).
Lahden paidassa Rakovsky on torjunut kauden kaikissa 22 Veikkausliigan ottelussa pitäen maalinsa puhtaana kahdeksan kertaa.
– Olen iloinen, että seura luottaa minuun. Haluan näyttää kentällä, että olen sen luottamuksen arvoinen. Haluamme pelata loppukauden tappioitta ja olla seitsemänsiä ja päästä Eurooppaan, kommentoi Rakovsky FC Lahden tiedotteessa.
– Kausi on tähän mennessä ollut samalla hyvä ja huono. Välillä olemme pitäneet nollapelin, mutta välillä olemme päästäneet aivan liikaa maaleja. Aluksi minun oli vaikea tottua siihen, että pelaamme tekonurmella ja heti perään nurmella. En ollut ikinä ennen pelannut tekonurmella. Myös uusi puolustus on aina hetken aikaa vaikea, mutta nyt on jo helpompaa ja olen tottunut rytmiin. On hienoa jatkaa täällä.
FC Lahti pelaa Veikkausliigan alemmassa loppusarjassa Seinäjoen Jalkapallokerhon, Helsingin IFK:n, Rovaniemen Palloseuran, Kokkolan Pallo-Veikkojen ja Vaasan Palloseuran kanssa.
LUE MYÖS:
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus