Franck Ribéry sai vastustajankin fanit taputtamaan: ”Olen vanha, mutta tunnen oloni nuoreksi kentällä!”
Kuva: Getty Images
Ranskalaistähti Franck Ribéry yllätti kesällä monet, kun hän valitsi uudeksi seurakseen Italian Serie A:ssa pelaavan Fiorentinan.
Monet pelaajat hänen iässään suuntaavaat Pohjois-Amerikkaan tai Aasiaan viimeisen ison sopimuksen perässä, mutta 36-vuotias Ribéry halusi jatkaa uraansa eurooppalaisessa huippusarjassa.
Bayern Münchenissä yli kymmenen vuotta pelannut ja siellä kaiken voittanut Ribéry on ollut alusta asti näkyvä hahmo Fiorentinassa. Hän jäi vielä ensimmäisissä sarjapeleissä vähemmille minuuteille, mutta niitti jo arvostusta kannattajien silmissä, kun hän kannusti ja ohjeisti tarmolla omiaan vaihtopenkiltä.
Ei yksi pääsky vielä kevättä tee, mutta on jokseenkin osuvaa, että Fiorentina ei ole hävinnyt vielä kertaakaan, kun Ribéry on ollut aloituskokoonpanossa. Hän on kunnostautunut viime otteluissa myös tehojen tehtailussa. Kolmeen viime otteluun on syntynyt yhteensä kaksi osumaa ja yksi maaliin johtanut syöttö.
Sunnuntaina Fiorentina otti ison voiton, kun se kaatoi AC Milanin 3-1 vieraskentällä ja nousi sarjataulukossa yhdeksänneksi. Ribéry teki maalin, jonka perusteella hänellä on vielä paljon annettavaa huippujalkapallossa. Hän sai pallon rangaistusalueelle Federico Chiesalta ja haki oikean jalkansa vapaaksi jallittamalla samalla vetoharhautuksella kaksi puolustajaa, jotka olivat vielä ala-asteikäisiä, kun Ribéry loisti jo Marseillen paidassa. Hän päätti kuvion viileällä viimeistelyllä alakulmaan.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Hurjia MM-suunnitelmia karsastetaan Italiassa – ”Täyttä järjettömyyttä”
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta