Italian A-maajoukkueen päävalmentaja kehui Huuhkajia – ”Kyseessä on meille lohkon vaikein ottelu”
Kuva: Getty Images
Huuhkajat isännöi sunnuntai-iltana Italiaa Tampereella Ratinassa.
Kyseessä on EM-karsintojen kuudes ottelukierros. Italia johtaa karsintalohkoa puhtaalla pelillä ja Huuhkajat majailee komeasti toisena kolme pistettä illan vastustajaansa perässä.
Italian A-maajoukkue saapui lauantaina Tampereelle. Päävalmentaja Roberto Mancini kommentoi sunnuntain kamppailua lehdistölle.
– Meidän on aina parannettava. Mielestäni emme pelanneet huonosti Armeniaa vastaan, mutta nyt edessä on täysin erilainen ottelu, jota lähdemme voittamaan. Kyseessä on meille lohkon vaikein ottelu. Tämä on vasta nuoren joukkueemme matkan alku, joten odotamme kehittyvämme jatkuvasti, Mancini totesi.
– Nykyään ei ole enää helppoja pelejä kenties Liechtenstein-ottelua lukuun ottamatta, vaikka sekin on vuosi vuodelta entistä vaikeampi. Suomi on voittanut kaikki karsintaottelut meitä lukuun ottamatta. Suomi ei ole päästänyt maaliakaan täällä viimeisen viiden ottelun aikana. Kyseessä on hyvä joukkue.
Kamppailu potkaistaan käyntiin klo 21.45. Viaplay, Viasat ja Viafree näyttävät ottelun.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”