Mario Balotellin odotettu debyytti lähestyy – uhoaa olevansa huippukunnossa
Kuva: Getty Images
Italialaishyökkääjä Mario Balotelli saatetaan pian nähdä ensimmäistä kertaa tositoimissa tällä kaudella.
Balotelli, 29, siirtyi tänä kesänä Suomen maajoukkuevahdin Jesse Jorosen seurakaveriksi Bresciaan, joka nousi Italian Serie A:han täksi kaudeksi.
Siirto Bresciaan oli eräänlainen kotiinpaluu Balotellille, vaikkei hän ollut aiemmin urallaan seuraa edustanutkaan. Hän nimittäin varttui seuran kotiseudulla Lombardiassa ja omistaa talon aivan joukkueen kotistadionin Mario Rigamontin lähettyviltä.
Balotelli ei ole vielä päässyt debytoimaan Brescian paidassa pelikiellon takia. Brescian tähtihankinta on kuitenkin intoa täynnä. Balotelli kertoi DAZN:n haastattelussa, että on tehnyt kovaa töitä, vaikkei ole vielä pelannut minuuttiakaan tällä kaudella.
– Luulen, että olen tehnyt enemmän töitä viimeisen 1,5 kuukauden aikana kuin vuosikymmenen ajan urallani!
– Luonnollisesti minulla ei ole pelikuntoa, sillä olen pelannut vain kaksi ystävyysottelua, mutta olen muuten mahtavassa kunnossa. Painoin viimeksi saman verran, kun pelasin Manchester Cityssä (2010-2013).
Balotellin tavoitteena on päästä Italian maajoukkueeseen ensi kesän EM-kisoihin. Hän on pelannut Azzurrin riveissä 36 ottelua ja tehnyt 14 maalia, mutta hänen viimeisin maaottelunsa oli vuosi sitten. Viime vuonna Balotelli pelasi Italian paidassa kolme kertaa, mutta sitä ennen hän oli sivussa maajoukkuetehtävistä neljä vuotta.
– Tietysti tavoitteeni on pelata Italian kanssa EM-kisoissa, mutta päätavoitteni juuri nyt on päästä kuntoon mahdollisimman pian Bresciaa varten.
Balotelli on nyt kärsinyt pelikieltonsa, ja hänellä olisi tiistaina mahdollisuus esiintyä ensi kertaa uusien kannattajiensa edessä. Vastustaja ei ole helpoimmasta päästä, sillä Brescian vieraaksi saapuu Serie A:n hallitseva mestari Juventus ja sen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo.
– Ronaldo on yksi maailman parhaista pelaajista. On hyvä kohdata paras joukkue, mutta minä yritän tehdä maaleja ja pelata omaa peliäni, kuten missä tahansa muussakin ottelussa. Hänen (Ronaldon) läsnäolonsa ei oikeastaan kiinnosta minua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena