Serie A:n tähtipelaaja poltti nuorena rahaa ja eli kuin kuningas: ”Ostin kolme autoa yhdessä päivässä”
Kuva: Getty Images
Ghanan maajoukkueen entinen tähtipelaaja Kevin-Prince Boateng on ymmärtänyt, että hän keskittyi uransa alkuvaiheina vääriin asioihin.
Boatengin, 32, mukaan hän kuvitteli olevansa iso tähti ennen kuin oli saavuttanut vielä yhtään mitään. Hänen ansioluettelostaan löytyy useita Euroopan suurseuroja, mutta lähes jokainen hänen pesteistään on päättynyt odotettua aikaisemmin.
Viime vuosina Boateng on löytänyt pelaajana ja ihmisenä uuden suunnan. Hän on siirtynyt keskikentältä hyökkääjäksi ja tehnyt maaleja kiitettävään tahtiin.
Boateng sai jopa viime kaudella lainasiirron Barcelonaan, joka tarvitsi tuuraajaa hyökkäyspään tähdilleen. Boatengin vastuu jäi vähäiseksi, mutta jo siirto itsessään kertoi siitä, missä hän on nykyään pelaajana.
Tänä kesänä Boateng vaihtoi seuraa Italian sisällä ja siirtyi Sassuolosta Fiorentinaan, jossa hän on ehtinyt pelata kolme ottelua. Näyttäytyessään ensimmäistä kertaa Fiorentinan paidassa Serie A:ssa Boateng ehti olla kentällä alle viisi minuuttia, kunnes iski ensimmäisen maalinsa uudelle seuralleen.
Nykyään Boatengilla menee hyvin, mutta hän myöntää La Repubblican haastattelussa katuvansa nuorempana tekemiään ja tekemättä jättämiään asioita.
– En ajatellut jalkapalloa työnä.
– Olin idiootti. Olin lahjakas, mutta harjoittelin mahdollisimman vähän, tunti kentällä ja pois. Tulin viimeisenä ja lähdin ensimmäisenä. Halusin käydä ulkona kavereideni kanssa.
– Minulla oli rahaa, elin kuin kuningas. En ikinä käynyt kuntosalilla.
– Ostin kolme autoa yhdessä päivässä, kun pelasin Tottenhamissa. Ostin Lamborghinin, Hummerin ja Cadillacin.
– Sanon nuorille, että ”onnellisuutta ei voi ostaa”. En saanut peliaikaa, minulla oli ongelmia perheeni kanssa, enkä päässyt joukkueeseen.
– Etsin onnea materiaalisista asioista. Auto pitää onnellisena viikon ajan. Ostin kolme ollakseni onnellinen kolme viikkoa.
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot