Näkökulma: Daniel Sjölund oli kultaisen sukupolven viimeinen mohikaani – lopettamisen ajankohdassa puhuttelevaa symboliikkaa

Lännen kuu, kultaa toi. Lännen maa, rauhaa loi. Tuli mies valkoinen, rautatien laittaen. Näin huusi viimeinen tuo mohikaani, villiä länttä enää ole ei. Näin lauloi vuonna 1961 Lasse Liemola Four Cats yhtyeineen. Myöhemmin oman hivenen muokatun versionsa laulusta teki myös Sielun Veljet. Nyt voidaan todeta viimeisen mohikaanin nostavan nappikset naulaan, kun Daniel Sjölund ilmoitti kunniakkaan uransa päättymisestä. 36-vuotias Sjölund oli oikeastaan vihoviimeinen suomalaisen jalkapalloilun kultaisen sukupolven suurista pelaajista, joka vielä jatkoi uraansa.

”Lännen maassa” arvostus Suomeakin suurempaa

On suorastaan eriskummallista, ettei Sjölundin uran ensimmäinen ja viimeinen seura IFK Mariehamn ole tämän jutun kirjoitushetkeen mennessä seuraikonin lopettamisesta vielä uutisoinut. Ahvenanmaalla ei ole tavattu hosua, mutta tällaista kohtelua ”Daja” ei olisi ansainnut. Puhutaan kuitenkin Ahvenanmaan kaikkien aikojen jalkapalloilijasta. Sjölund pelasi valtaosan urastaan naapurimaassamme Ruotsissa, ja ”lännen maassa” keskikenttäpelaajaa osataan arvostaa. Sjölundin lopettamispäätöksestä uutisoitiin isosti muun muassa Ruotsin valtalehdissä Aftonbladetissa ja Expressenissä. Erityisellä lämmöllä kolminkertaista ruotsinmestaria muisteltiin Djurgårdenissa, jossa Sjölund pelasi kaikkiaan kymmenen kautta. Sjölund ehti kokea pitkällä ja kunnioitettavalla pelaajaurallaan paljon. Hän siirtyi West Hamiin jo 16-vuotiaana ja sieltä Liverpooliin edelleen alaikäisenä. Läpimurtoa Englannissa ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, mutta Ruotsissa Sjölundista tuli todellinen Allsvenskan-legenda.

Kivikova kolmikko haki arvokisakokemusta Argentiinaa myöten

Daniel Sjölund oli juniori-ikäisenä suomalaisen jalkapalloilun aivan kirkkaimpia lupauksia. Kun Suomi selvitti vuonna 2000 tiensä alle 18-vuotiaiden EM-turnaukseen, oli Kauniaisissa pelatussa ratkaisevassa karsintapelissä Slovakiaa vastaan Sjölund yksi Suomen onnistujista kisapaikan tuoneessa rankkarikisassa. Tuolloin tulevaisuuttaan hyökkäävämmässä roolissa pelannut Sjölund muodosti toisen megalupauksen Mikael Forssellin kanssa vaarallisen kärkiparin. Itse Saksassa pelatuissa EM-kisoissa Suomi kaatoi tulevan mestarijoukkueen Ranskan sekä pelasi tasan Venäjän kanssa. Näillä tuloksilla Suomi selviytyi kisoissa kuuden parhaan joukkoon ja lunasti paikkansa seuraavana vuonna Argentiinassa pelattuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Kovassa MM-alkulohkossa vastaan asettuivat tuleva maailmanmestari Argentiina, kisojen pronssimitalisti Egypti sekä Jamaika, ja Suomi sai lähteä kotimatkalle kolmen tappion saattelemana. Sjölund viimeisteli kuitenkin toisen Suomen kahdesta maalista kisoissa. Toisen teki Mika Väyrynen. Noissa kisoissa nähdyistä pelaajista Sjölund, Forssell ja Väyrynen lukeutuvat suomalaisen jalkapalloilun suuruuksiin, ja A-maajoukkuetasolle ylsivät myös Otto Fredriksson ja Antti Okkonen. Jokainen joukkueen pelaajista on kuitenkin nyt tiettävästi pelaajauransa lopettanut. Kuten hyvin tiedetään, jäivät 18 vuoden takaiset Argentiinan MM-kisat Sjölundin uran viimeiseksi arvoturnaukseksi. Kaikkein lähimmäs aikuisten arvokisoja Sjölund pääsi A-maajoukkueen kanssa karsinnoissa vuoden 2008 EM-turnaukseen – joihin tuolloin pääsi vain 16 maata nykyisten 24:n sijaan. Suomi taisteli vielä viimeisellä ottelukierroksella kisapaikasta. Unelman täyttymiseen olisi vaadittu vierasvoitto Portugalista, mutta tuloksena oli maaliton tasapeli ja jälleen uusi pettymys. Portossa pelattua ratkaisuottelua seurasi paikan päällä 50 000 katsojaa, mutta lopussa juhli Cristiano Ronaldon, Nanin ja Pepen tähdittämä kotijoukkue. Roy Hodgsonin valmentama Suomi teki kaikkensa, mutta mikään ei riittänyt. Noissa karsinnoissa ja tuossa Porton ottelussa Suomen joukkue oli mitä putipuhtainta kultaista sukupolvea. Määre yhdistetään useimpien mielissä ennen kaikkea maamme kautta aikain suurimpiin tähtiin Jari Litmaseen ja Sami Hyypiään, mutta koossa oli muutenkin crème de la crème. Sjölund, Väyrynen ja Forssell olivat mukana kultaisen sukupolven kuopuksina, ja muukin kokoonpano oli täyttä rautaa. Vai mitä sanotte nimistä Jussi Jääskeläinen, Toni Kallio, Hannu Tihinen, Teemu Tainio, Petri Pasanen, Markus Heikkinen, Joonas Kolkka ja Jonatan Johansson? Ainoastaan yksi tuon ottelun pelaajista – tuolloin vasta 20-vuotias Roman Eremenko – jatkaa yhä pelaamista, mutta hänenkin tilanteensa on maajoukkueen suhteen tällä hetkellä auki.

Veljet tuntevat sieluissaan monta karvasta pettymystä

Palataanpa vielä viimeiseen mohikaaniin ja Sielun veljiin. Nimittäin jonkinlainen sielunveljeys yhdistää varmasti kaikkia edellisissä kahdessa kappaleessa mainittuja pelaajia. Jokainen heistä tarjosi suomalaisille futisfaneille hienoja hetkiä – ja moni tarjoaa TV-asiantuntijana tai valmentajana edelleenkin – mutta aikuisten arvokisoihin he eivät pystyneet Suomea viemään. Karvaat pettymykset ovat sen sijaan turhankin tuttuja. Olen täysin varma siitä, että koko kultainen sukupolvi on Huuhkajien tuoreesta menestyksestä onnellinen, ja toivottavasti vailla kateuden häivääkään. Vahvaa ja puhuttelevaa symboliikkaa on sen sijaan siinä, että viimeinen mohikaani Daniel Sjölund ilmoittaa hyvästelevänsä viheriöt samana päivänä, kun Suomi ottaa aimo harppauksen kohti historiallista arvokisapaikkaa. Dajan lopettamisilmoitus kun jäi täysin Suomi-futiksen ilon ja onnen päivän jalkoihin. Daniel Sjölundin vetäytymisen myötä suomalaisessa jalkapalloilussa päättyy yksi aikakausi, kultaisen sukupolven aikakausi. Moni hieno pelaaja ilahdutti suomalaisia upealla seurajoukkueurallaan laadukkaissa eurooppalaisissa sarjoissa ja tarjosi myös monta ikimuistoista maaottelumuistoa. Nyt viestikapula on kuitenkin ojennettu pysyvästi eteenpäin ja soihtua kantavat muut miehet. [readmore from=Huuhkajat] Sjölundin omimmalla tontilla keskikentän keskustassa operoivan Tim Sparvin ympärille nivottua uutta sukupolvea ei ole taidettu missään tituleerata kultaiseksi, mutta juuri tämä nippu on tarjoamassa suomalaisille sen kaikkein jaloimman palkinnon – historiallisen arvokisapaikan. Myös tämän sukupolven kerma selvitti tiensä nuorten EM-turnaukseen rankkarikisan kautta, kun Itävalta kukistui alle 21-vuotiaiden EM-karsintojen ratkaisuottelussa Veritas Stadionilla lokakuussa 2008. Se oppi on osoittautumassa kullan arvoiseksi. Markku Kanerva, Teemu Pukki, Sparv ja kumppanit saivat hakea kesällä 2009 Ruotsista arvokasta arvoturnauskokemusta, jonka hedelmistä on nautittu kahden viimeisen vuoden aikana runsain määrin – ja nautitaan hyvin mahdollisesti myös tulevana kesänä. He ovat nimittäin tekemässä temppua, johon Hodgson, Litmanen, Hyypiä ja kumppanit eivät suuruutensa päivinä kaikesta loistavuudestaan huolimatta pystyneet. Koska kultaisia sukupolvia tuppaa olemaan yleensä vain yksi, niin miksi sitten voisimme ristiä nämä kultaisen sukupolven jälkeläiset? Miten olisi timanttinen sukupolvi? Sillä Huuhkajien viimeaikainen loisto ja säihke on ollut vähintäänkin yhtä valoisaa kuin kullan kimallus.

LUE MYÖS: