Veikkausliigakausi 2019 on kahta ottelua vaille paketissa. Edessä ovat enää IFK Mariehamnin ja Hongan väliset kaksi ottelua uuden eurolopputurnauksen finaalissa. Tänään keskiviikkona pelataan Maarianhaminassa ja sunnuntaina Espoossa. Otteluparin voittajalle on luvassa Suomen neljäs paikka kesän 2020 europeleihin.

Kolme aiempaa turnauksen ottelua ovat tarjonneet huimaa draamaa ja jännitystä, sillä niissä on menty pitkän kaavan kautta. Sekä HJK että IFK Mariehamn voittivat ensimmäisen ottelunsa (FC Lahtea ja HIFK:ta vastaan) rangaistuspotkukilpailussa, ja kaksikon keskinäisen vei nimiinsä ahvenanmaalaisjoukkue jatkoajalla, Rick Kettingin tekemällä osumalla. Tämä suo Hongalle myös huomattavan lepoedun, sillä se keskittyi viime viikolla harjoitteluun IFK Mariehamnin pelattua yhteensä yli neljä tuntia tosipelejä.

Harmillisesti yleisö ei löytänyt sankoin joukoin viime viikon otteluihin, mutta toivoa sopii, että tämän viikon peleissä tilanne muuttuisi – oli sää sitten kuinka talvinen tahansa. Maarianhaminassa vietetään tänään kaksia isoja jäähyväisiä, kun Ahvenanmaan kaikkien aikojen jalkapalloilija Daniel Sjölund pelaa viimeisen kerran kotiyleisönsä edessä. Sjölund lopettaa uransa tähän kauteen. Hyvästit heittää myös ”Dajan” hyvä ystävä, valmentaja Peter Lundberg, joka siirtyy ensi kaudeksi Palloliiton leipiin.

Espoossa soisi puolestaan katsomoiden täyttyvän jo pelkästään siksi, että panokset ovat sunnuntaina isot. Europelien tuoma jännitys ja niistä seuraava rahapotti ovat sarjan pronssimitaleita arvokkaampi juttu, vaikka himmeänä kiiltävä metallinpala pelaajille tietysti mukava muisto onkin.

IFK Mariehamn toivoo ”epätavallista kautta”

IFK Mariehamnille ottelupari on taloudellisesti erittäin tärkeä, ja kiehtovasti jo kauden toinen oljenkorsi ja ”finaali”. Se kun tavoitteli europaikkaa jo kesäkuussa Ilvestä vastaan kotikentällään pelaamassaan Suomen Cupin loppuottelussa, mutta sai tyytyä lyhempään korteen.

IFK Mariehamn oli toinen kahdesta veikkausliigaseurasta, joka tiedotti kauden alla aloittavansa osakeannin. Toinen oli sarjasta pudonnut VPS – seikka, joka sekin kertoo taloudellisista realiteeteista paljon.

Ahvenanmaalaisseura julkaisi tuolloin, maaliskuun puolivälissä, poikkeuksellisen avoimen tiedotteen. Tiedotteessa ilmoitettiin, että kaudelle 2020 seuran on lähes pakko leikata pelaajabudjettiaan, ellei osakeanti onnistu erityisen hyvin.

– Arviomme mukaan emme voi varmistaa paikkaamme Veikkausliigassa pitkällä tähtäimellä, jos pelaajakuluja joudutaan leikkaamaan 200 000 eurolla. Luultavasti voisimme sinnitellä ehkä vuoden tai kaksi. Osakeannilla pyritään siis varmistamaan jatkomme Suomen korkeimmalla sarjatasolla, tiedotteessa kirjoitettiin.

IFK Mariehamnin julkaisemien laskelmien mukaan seuran tulos on tavallisena vuonna noin 200 000 euroa alijäämäinen. Seuran kassaa paikkaavia ”epätavallisia vuosia” ovat ne vuodet, jolloin se saa jonkun pelaajansa myytyä tai selviytyy europeleihin. Koska IFK Mariehamnin tämän kauden rosterissa ei erityisen vetävää kauppatavaraa ole, olisi europaikka lyhyellä tähtäimellä suorastaan seuran pelastus.

Tällä kaudella Eurooppa-liigan ensimmäisestä karsintakierroksesta sai UEFA:lta palkintorahoja 240 000 euroa, eikä summa tule ensi kaudella tästä ainakaan putoamaan. Kun päälle lisätään muut ottelutapahtuman tuotot, mahdolliset kasvavat mainostulot, on europaikka IFK Mariehamnille – ja miksei muillekin suomalaisseuroille – taloudellisesti kullanarvoinen juttu. Jos ottelupareja tulisi useampiakin, kasvaisi voittosumma tietysti entisestään.

Kauden ensimmäisen finaalinsa IFK Mariehamn siis Ilvekselle hävisi, mutta jos se onnistuu toisessa ottelupallossaan Honkaa vastaan, mennään Ahvenanmaalla taatusti hyvillä mielin talviunille.

Espoossa kitkeriä muistoja edellisestä euroseikkailusta ja viime syksyltä

Iso juttu europaikka olisi taatusti myös Hongalle, mutta vauraiden taustahahmojensa ansiosta sen taloudellinen riippuvuus ei ole aivan yhtä suurta. Hongalle kyseessä on pikemminkin henkisen painolastin pudottaminen harteilta, sillä viime kaudella palkinto riistettiin siltä miltei viekkaudella ja vääryydellä.

Viimeksi Honka on pelannut europeleissä kesällä 2014. Tuolloin sen taival katkesi ensimmäisessä otteluparissa äärimmäisen kitkerällä tavalla. Espoolaisyleisö sai todistaa, kuinka virolainen Sillamäe Kalev teki ratkaisevan maalin jatkoajan viimeisellä minuutilla ja pudotti Hongan jatkosta vierasmaalisäännöllä yhteismaalein 4-4. Shefki Kuqin valmentama Honka oli nimekäs: joukkueesta löytyivät muun muassa Sauli Väisänen, Ilari Äijälä, Roni Porokara ja Mehmet Hetemaj.

Toivottavasti viiden ja puolen vuoden takaiset haavat ovat jo arpeutuneet, jos Honka ensi kaudella paluun europeleihin tekee. Kausi 2014 ei ollut kuitenkaan espoolaisittain raskas ainoastaan karvaan europettymyksen takia. Taloustilanne meni sietämättömäksi ja Hongassa nähtiin ennenkuulumaton pelaajaruletti. Seuraavana vuonna edessä olikin konkurssi, ja aloittaminen uuden taustayhtiön alla Kakkosessa.

Kakkosessa ja Ykkösessä Honka harjoitteli voittamisen kulttuuria, sillä se eteni takaisin Veikkausliigaan pikavauhtia. Viime syksynä paikka europeleissä – sarjanousijan statuksella – jäikin kiinni vain todella pienestä. Päätöskierroksen pettymys oli epäilemättä jokseenkin samaa luokkaa kesän 2014 europettymyksen kanssa, sillä Hongalta jäi europaikka saamatta epävirallisesti tuomarivirheen takia. Viimeinen europaikka meni KuPS:lle, joka kaatoi päätösottelussaan IFK Mariehamnin maalilla, jota ei UEFA:n uusien tulkintojen mukaan olisi kaiketi pitänyt edes hyväksyä (lue aiheesta lisää täältä).

Olosuhteista puhutaan vielä?

Lyhyemmät korret ovat siis viikon finalisteille lähihistoriasta tuttuja, mutta europaikka sitäkin himoitumpi. Suosikin paineet ovat selkeästi Hongalla, eikä pelkästään lepoedun ansiosta. Honka nimittäin oli Veikkausliigan ylemmän loppusarjan paras joukkue saatuaan mestari-KuPS:n tavoin 13 pistettä viidestä ottelusta, mutta vielä paremmalla maalierolla 10-2.

Honka ei kuitenkaan ole ollut IFK Mariehamnille minkäänlainen peikko, ja joukkueen taktinen ja henkinen valmius on viime viikon Helsinki-kohtaamisten perusteella kunnossa. Jommankumman käteen jää silti tässäkin taistossa jälleen kerran pekka.

Se ainakin lienee varmaa, että yksi viikon puheenaiheista tulee olemaan olosuhteet. Sekä Maarianhaminan että Espoon kentänhoitajille viime päivien sateet ja pakkaset kun lienevät aiheuttaneen kosolti päänvaivaa. Voikin todeta kauden päättyvän siten miten se alkoikin, sillä kauden ensimmäiset olosuhdenurinat saatiin Hongan Hexi Artevan suusta, huhtikuisen Honka-IFK Mariehamn -pelin jälkeen.

Keskiviikon ottelu alkaa kello 18.30 ja sunnuntain kello 13. Otteluita voi seurata Ruutu-palvelussa.