Pikkuhuuhkajille Turussa selkeä voitto – tehoja erittäin laajalta rintamalta
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue teki mitä siltä odotettiin ja jatkoi suomalaisten futismaajoukkueiden tuloksellisesti erinomaista viikkoa. Pikkuhuuhkajat kukisti Turun Veritas Stadionilla Maltan maalein 4-0 ja jatkaa tappioitta oman EM-karsintalohkonsa kärjessä.
Juha Malisen valmentama maajoukkue otti heti alusta lähtien ottelun komentoonsa. Suomi loi vaaranpaikkoja etenkin lukuisista erikoistilanteistaan, mutta johtomaalia saatiin silti odotella 24. peliminuutille. Maltan verkko soi ensimmäisen kerran, kun Mikael Soisalo keskitti oikealta ja puolustajan selän takaa hienosti esiin hiipinyt Jasin Assehnoun jatkoi pallon hienosti verkkoon.
2-0 -maalia turkulaisyleisö juhli erityisen äänekkäästi, sillä maalin puski verkkoon Interin sopimuspelaaja Benjamin Källman, joka pelaa tällä hetkellä lainasopimuksella norjalaisessa Viking Stavangerissa. Källman unohtui Maltan puolustukselta täysin vapaaksi maalin edustalle. Syöttömerkinnän sai tililleen Lucas Lingman.
Kolmannessa maalissa Suomella oli tuuriakin mukana. Mikael Soisalon keskitys pomppasi maltalaispuolustajan jalasta korkeuksiin, ja siihen saakka hyvin torjunut maalivahti Andreas Vella rähmi pallon omaan maaliin.
Pikkuhuuhkajat kolisutteli Maltan maalin kehikkoa tauon molemmin puolin. Seuraavaa maalia saatiin kuitenkin odotella 66. minuutille. Nyt vuorossa oli Onni Valakari, joka muutti Suomen johtonumeroiksi 4-0. Valakari jatkoi muutamasta metristä maaliin Eetu Vertaisen hyvän syötön.
Pian Malinen vaihtoi kentälle AIK:ssa lähes koko kauden vaihtopenkkiä kuluttaneen Saku Ylätuvan. 72. minuutilla Ylätupa oli päästä kohentelemaan itseluottamustaan oikein kunnolla. Ylätupa kirmasi vaihdilla karkuun, hassutti kaksi maltalaispuolustajaa, mutta viimeistely-yritys kilpistyi kuitenkin maalivahti Vellaan.
Enempää osumia ei nähty, joten Suomen voittolukemat kirjattiin 4-0. Tehot jakautuivat erittäin tasaisesti, sillä yksikään pelaaja ei saanut tilastoihinsa yhtä tehomerkintää enempää. Maalivahti William Jääskeläiselle ei kirjattu ainuttakaan torjuntaa. Maalintekoyritykset menivät tilastojen mukaan Suomelle 17-2.
Suomi kohtaa seuraavassa ottelussaan ensi maanantaina Tanskan. Ottelu pelataan Porissa. Marraskuussa on vuorossa vieraspeli Romaniaa vastaan.
LUE MYÖS:
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen